Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 8 vuotta vanha

Sipilä: Kreikka-ehdotus askel oikeaan suuntaan

Pääministeri Juha Sipilän mukaan huippukokouksen Kreikan parlamentille lähtevä ehdotus on askel oikeaan suuntaan. Suomi aikoo Sipilän mukaan arvioida huolellisesti, onko sekään riittävä pohja vakausmekanismin mukaisille ohjelmaneuvotteluille.

Pääministeri Juha Sipilä.
Pääministeri Juha Sipilä. Kuva: Anni Reenpää / Lehtikuva
Mikko Kuusisalo
Avaa Yle-sovelluksessa

Suomen valtioneuvoston mukaan huippukokous sopi Kreikkaa koskevasta julkilausumasta. Valtioneuvoston mukaan euromaat harkitsevat erikseen aloitetaanko maan kanssa neuvottelut EVM-ohjelmasta, jos Kreikka täyttää kaikki sille asetetut ehdot vaaditussa aikataulussa.

– Suomella oli hyvin tiukka kanta. Kreikan torstaina jättämä ehdotus ei voinut muodostaa pohjaa periaatepäätökselle kolmannen ohjelman neuvottelujen aloittamiselle, pääministeri Juha Sipilä sanoi.

– Ehdotus, joka huippukokouksesta nyt menee Kreikan parlamentille, on askel oikeaan suuntaan. Suomen hallitus arvioi huolellisesti onko sekään riittävä pohja vakausmekanismin mukaisille ohjelmaneuvotteluille, Sipilä lisäsi.

Sipilä ei suostu kertomaan omaa arviotaan siitä, onko ehdotus riittävä.

– Tarvitsemme uuden mandaatin, Sipilä sanoi.

Sipilä puolusti lehdistölle Suomen linjaa, joka oli tiukempi kuin Saksan. Sipilän mielestä ei ole oikein, että aina samat maat joutuvat tekemään likaisen työn.

– En halua viedä eteenpäin ratkaisuja, joihin en usko itse, Sipilä sanoi.

Sipilä kuvaili, että suurin erimielisyys oli nimenomaan yksityistämisrahastosta. Vastauksena kysymykseen, siitä ajettiinko Kreikka liian ahtalle, Sipilä vastasi:

– Kreikka saa 82–86 miljardia euroa lainaa. Se ei ole nöyryytystä, Sipilä totesi.

Suosittelemme