Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.
Lapsiperheet ja alkoholia tarjoilevat ravintolat eivät ole automaattisesti huono yhdistelmä, sanoo Kuopion kaupungin lastenpsykiatrian erikoislääkäri Outi Heiskanen.
Heiskasen mielestä ei ole mitään väärää esimerkiksi siinä, että aikuinen ottaa siiderin ja lapset saavat limun. Sen sijaan jos vanhemmat viettävät ravintolassa aikaa päihtyäkseen, se ei ole koskaan lasten paikka.
Pahinta on, jos omat vanhemmat menettävät kontrollin.
Outi Heiskanen
– On terasseja, joissa juodaan päihtymystarkoituksessa, melu on kovaa ja ihmiset käyttäytyvät humalaisesti. Se on lapsesta hämmentävää ja pelottavaa. Pahinta on, jos omat vanhemmat menettävät kontrollin, hän jatkaa.
Alkoholia tarjoilevien ravintoloiden suhtautumisesta lapsiperheisiin on herännyt hyvin vilkas keskustelu tänään, kun kerroimme lähtöpassit terassilta saaneesta turistiperheestä. Kuopiossa matkaillut perhe kertoi joutuneensa passitetuksi ulos kello neljältä iltapäivällä tilattuaan olutta.
Kesällä lapset näkevät juovia aikuisia enemmän kuin talvella. Jos näky ihmetyttää lasta, Heiskasen mukaan on vain parasta pyrkiä selittämään aikuisen käytöstä lapselle lapsen ikään sopivalla tavalla. Pienelle lapselle tilanteesta pitää kertoa hyvin yksinkertaisesti.
– Riippuu lapsen iästä, käyttääkö esimerkiksi sanaa "humala" vai ei. Voi sanoa esimerkiksi, että kun sedät ja tädit juovat paljon, he eivät pysy pystyssä ja alkavat puhua kovalla äänellä. Myöhemmin lapselta voi kysyä, miltä tilanne näytti ja ihan vain kuunnella.
Lukijat: Iltakymmeneltä on aika mennä kotiin
Kysyimme lukijoilta, milloin heidän mielestään on oikea aika ohjata lapset ravintolan terassilta muualle.
Kyselyyn vastanneesta 5 000 ensimmäisestä lukijasta noin puolet oli sitä mieltä, että lapset pitäisi ohjata ravintolan terassilta iltakymmeneen mennessä. Noin joka neljännen mielestä alkoholia tarjoilevan ravintolan terassi ei ole lasten paikka ollenkaan.
Useimmissa ravintoloissa lapsiperheitä pyydetään poistumaan iltakymmeneen mennessä. Lastenpsykiatrian erikoislääkäri Outi Heiskanen ei halua määritellä aikarajaa. Hän painottaa, että kyse on pitkälti lapsen omasta päivärytmistä ja toisaalta ravintolan luonteesta.
– Aika harvoin tulee tilanteita, että olisi tarvetta lähteä kymmeneltä illalla lasten kanssa ravintolaan, hän huomauttaa.