Serena Williams voitti toistamiseen itsensä mukaan nimetyn 'Serena Slamin' nostettuaan Wimbledonin mestaruuspokaalin perinteikkään ruohoturnauksen päätteeksi. Grand Slam -voitto oli Williamsille neljäs peräkkäinen. Yhdysvaltalainen valloitti neljä peräkkäistä Grand Slamia myös 12 vuotta sitten.
Historiallisesta Grand Slamista, eli neljän pääturnauksen voittamisesta saman kalenterivuoden aikana puuttuu Williamsilta enää US Openin voitto. Yhdysvalloissa kisataan kauden neljännessä Grand Slam -turnauksessa syyskuun alussa. Viimeksi Grand Slamiin on pystynyt saksalaislegenda Steffi Graf vuonna 1988, mutta nyt Williamsilla on mahdollisuus toistaa harvinaislaatuinen ja erittäin arvostettu temppu.
Neljä perättäistä Slam-voittoa nostavat Williamsin WTA-pisteet kuitenkin jo tasolle, jolla ketään ei ole listalla ennen nähty. Listaykkösen asemasta itseoikeutetusti nauttivan Williamsin pistemäärä on yli tuplasti suurepi kuin toisena olevan Maria Sharapovan. Williams WTA-pisteiden yhteissaldo on 13 161 ja Sharapovan 6 490.
Williamsilla on lisäksi yhtä monta Grand Slam -titteliä kuin muilla kiertueen aktiivipelaajilla yhteensä. Wimbledon oli Serenalle uran 21:s suurvoitto, mikä jättää varjoonsa Sharapovan viisi titteliä, sisko-Venuksen seitsemän voittoa sekä kahden voiton naiset Petra Kvitovan, Svetlana Kuznetsovan ja Victoria Azarenkan yhteissaldon. Yhden voiton pelaajia ovat lisäksi Samantha Stosur, Ana Ivanovic ja Francesca Schiavone.
Williams voi nousta urallaan vielä kaikkien aikojen listan ykköseksi. Steffi Graf on enää yhten Grand Slam -voiton päässä. Edellä on myös 24 voiton Margaret Court, jonka voitoista osa ei tosin ole avointen kilpailujen aikakaudelta.