Valtiovarainministeri Alexander Stubbin (kok.) mukaan Suomi hyväksyy komission esittämän siltarahoitusmallin Kreikalle sekä euroryhmän päätöksen aloittaa Kreikan lainaneuvottelut.
Suomi on valmis jatkamaan neuvotteluja Kreikan lainoittamiseksi uudella vajaan 90 miljardin paketilla. Stubb muistuttaa, että euroryhmän päätös on tiukan ehdollinen.
Hallitus on sopinut asiasta eduskunnan kanssa. Stubb kertoi Suomen kannasta tänään torstaina tultuaan suuren valiokunnan kokouksesta.
Hallitus on saanut eduskunnalta luvan olla mukana myös niin sanotussa siltarahoituksessa, jolla rahoitetaan Kreikan erääntyneiden ja erääntyvien lainojen rahoittamista. Rahoitussumma on EU:n komission mukaan 7 miljardia euroa.
Valtiovarainministeri Stubb ei halua kertoa siltarahoituksen yksityiskohtia, koska neuvottelut ovat EU:ssa parhaillaan meneillään.