Kuluneen vuoden aikana Alkon olutosastoissa on tapahtunut paljon muutoksia. Yhä useammat pienpanimot ovat saaneet tuotteensa lähialkojen hyllyille Alkon uudistuksen myötä.
Panimoille on annettu vapaus valita, mihin myymälöihin tuotteitaan toimittavat, ja monessa Alkossa on alkanut näkyä lähipanimoiden tarjoama olutkirjo.
Olutkellari-blogia kirjoittava olutharrastaja Juha-Pekka Jylhä on tyytyväinen uudistukseen, mutta harmittelee sitä, ettei vaativalle olutharrastajalle tule uutuuksia riittävän usein.
– Jos ajattelee miten laaja oluiden maailma on, ja jos Alkolla on mahdollisuus pitää 200-300 nimikettä valikoimissaan, niin onhan se todella suppea määrä, sanoo Jylhä.
Kun Alkon tarjonta alkaa olla liian tuttua, kääntää moni olutharrastaja katseensa ulkomaisiin olutkauppoihin, jotka toimittavat tuotteet suoraan kotiin.
Jylhä näkee alkoholimyynnin siirtymisen verkkoon ihan luonnollisena jatkumona.
– Varmaan suurin osa ihmisistä on vaatteita tai muuta tavaraa tilannut verkon kautta, niin miksei sitten oluttakin. Siinä tavallaan eurooppalaiset viini- ja oluthyllyt tulevat kotiovelle. Ja tarjontaa löytyy joka lähtöön.
Laatu korvaa määrän
Olutharrastaja ei tilaa netistä samaa tuotetta laatikkokaupalla, vaan yleensä tilaus sisältää parisenkymmentä eri tuotetta.
– Harvoin on samaa tuotetta useampaa pulloa laatikossa, Jylhä toteaa.
Tilauksen kokoa rajoittaa myös erikoisoluiden peruslageria reilusti kalliimpi hinta.
– Kun yksi olut voi maksaa parhaimmillaan sen parikymmentä euroa, niin kyllä se tehokkaasti pullojen määrää rajoittaa, naurahtaa Jylhä.
Varmaan suurin osa ihmisistä on vaatteita tai muuta tavaraa tilannut verkon kautta, niin miksei sitten oluttakin.
Juha-Pekka Jylhä
Myös postikulut kasvattavat kokonaistilauksen hintaa.
– Toimituskulut määräytyvät vähän eri asioiden mukaan, eli kyllä siinä pitää sitäkin katsoa ettei toimitukselle tule enemmän hintaa kuin tuotteille.
Tilauksen pysyessä yhdessä laatikossa on toimituksen hinta yleensä ainakin harrastajan mielestä siedettävä.
– Ja harrastus maksaa aina, toteaa Jylhä lyhyesti.
Mutta kuka maksaa verot?
Tullin valvontajohtaja Mikko Grönberg vahvistaa, että oluen tilaaminen ulkomaisista verkkokaupoista on kasvava, mutta toistaiseksi pienen piirin trendi.
– Sanotaan että ei Suomi varmaan keskieurooppalaisten kauppiaiden näkökulmasta se kaikkein merkittävin markkina-alue ole, muotoilee Grönberg.
Esimerkiksi matkustajatuontiin verrattuna verkkokaupoista tilaaminen on vielä nappikauppaa.
Koska nettimyynti kuitenkin on kasvussa, on siihen toki kiinnitetty huomiota, eikä vähiten veronkierron mahdollisuuden vuoksi. Tullin havaintojen mukaan alkoholin verkkokaupassa usein laiminlyödään säädettyjen verojen maksaminen Suomeen.
– Kyllä siellä menee selkeästi verottamattomiakin tuotteita. Sen takia olemmekin tehostaneet valvontaa, Grönberg kertoo.
Etämyynti vs. etäosto
Milloin verovastuu sitten on alkoholin ostajalla? Ratkaiseva asia on hahmottaa etämyynnin ja etäoston ero: Kun toisesta EU-maasta tilattu tuote kuljetetaan tilaajalle myyntipaikan tai myyntipaikan osoittaman lähetysfirman kautta, on kyseessä etämyynti. Tällöintuotteita myyvä osapuoli hoitaa verovastuun.
Ei Suomi keskieurooppalaisten kauppiaiden näkökulmasta ole se kaikkein merkittävin markkina-alue.
Tullin valvontajohtaja Mikko Grönberg
Etäosto puolestaan tarkoittaa sitä, että asiakas ostaa valmisteveron alaisia tuotteita toisesta EU-jäsenvaltiosta ja järjestää niiden kuljetuksen Suomeen itse, joko toisen yksityishenkilön tai kuljetusliikkeen välityksellä ilman, että myyjä mitenkään osallistuu kuljetusjärjestelyihin. Tällöin verovastuu lankeaa asiakkaalle.
Grönbergin mukaan eniten hankaluuksia aiheuttavat alkoholia myyvien verkkokauppojen sivut, joissa ei välttämättä ole aivan selkeästi eritelty sitä, missä tapauksissa verovastuu lankeaa kaupalle ja missä tapauksissa tuotteen tilaajalle.
– Osalla sivustoista vastuukysymykset voivat olla hyvinkin hankalasti hahmotettavia. Osa tästä problematiikasta kulminoituu juuri siihen, millä tavalla tilattujen alkoholilähetysten kuljetusjärjestelyt hoidetaan.
Tulli onkin pyrkinyt parantamaan tilannetta niin yhteistyöllä muiden maiden tulliviranomaisten kanssa, kuin myös tiedottamalla suoraan verkkokauppoja Suomen verolainsäädännöstä ja etämyyjien velvollisuuksista, kertoo Grönberg.
Tarkempaa tietoa alkoholin verkkokaupasta löytyy Tullin nettisivuilta.