Virtasen pojista toinen valitsi konemusiikin ja toinen iskelmän. Vaikka musiikkityylit eroavatkin toisistaan, veljekset Ville ja Miko ovat silti läheisiä.
– Me olemme oikeastaan olleet aina läheisiä. Nyt varsinkin, kun veljeni muutti takaisin Suomeen. Olemme nyt pystyneet olemaan enemmän tekemisissä. Ja meitä yhdistää kiinnostus musiikkiin, Miko kertoo.
– Olen kyllä aina tosi hyvin kartalla, että mihin Ville on menossa ja mitä tekemässä. Lisäksi sosiaalisen median kautta olen pystynyt seuraamaan hänen tekemisiään.
Mikon isoveli Ville tunnetaan paremmin nimellä Darude. Hänen musiikkinsa ja muutenkin konemusiikki on myös iskelmään hurahtaneen Mikon mieleen.
Lähes kaikki putoaa Stratovariuksesta Jari Sillanpään kautta Darudeen.
Miko Virtanen
– Kyllä se iskee. Lähes kaikki putoaa Stratovariuksesta Jari Sillanpään kautta Darudeen. Se riippuu tilanteesta.
Laulajana uraansa luova Miko on lapsesta saakka rakastanut iskelmää, ja kertookin olevansa nykyisin muun muassa suunnaton Neljänsuoran fani.
– Iskelmä vetoaa tunteisiin. Ja laulamalla pystyy välittämään tunnelman kuuntelijalle. Muun muassa vähän aikaa sitten oli hieno hetki, kun yleisössä pyyhittiin kyyneleitä esiintyessäni.
Aikuisena laulamisen tosissaan aloittaneella Mikolla on selvät tavoitteet uralleen.
– Olen kasvanut sen verran aikuiseksi, että nyt voin aloittaa urani. Laulaminen on alkanut kiinnostaa tosissaan.