Keskon liikevaihto oli tammi-kesäkuussa 4 310 miljoonaa euroa. Ilman maaliskuussa myytyä tavarataloketju Anttilaa liikevaihto laski 0,8 prosenttia viime vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna. Keskon liikevoitto ilman kertaluontoisia eriä sen sijaan kasvoi 18,7 prosenttia 102,9 miljoonaan euroon.
Yhtiö ennakoi, että tulevan vuoden aikana liikevaihto laskee edelleen, mutta liikevoitto paranee myös jatkossa.
Kesko kertoi osavuosikatsauksensa yhteydessä suunnittelevansa Ruokakeskon ja Rautakeskon sulauttamista emoyhtiöön. Keskon mukaan kahden liikevaihdoltaan suurimman toimialayhtiön sulautuminen tekee Keskosta aikaisempaa yhtenäisemmän.
Suomalainen kauppayhtiö aikoo myös siirtää päätoimitalonsa pois Helsingin Katajanokalta. Uuden pääkonttorin, K-kampuksen, on määrä nousta Ruskeasuolle vuoteen 2018 mennessä. Uusiin tiloihin siirtyy suurin osa Kesko-konsernn pääkaupunkiseudun toiminnoista.
Keskon nykyinen vuonna 1939 valmistunut pääkonttori Katajanokalla on tarkoitus muuttaa asuin- ja hotellikäyttöön.