Heinäkuun puolessa välissä vietetään Suomessa naistenviikkoa nimipäivien osalta. Yli 600 000 naista saa juhlistaa omaa päiväänsä. Nimipäivät ovat hyvin perinteinen ja pidettykin päivä suomalaisessa kulttuurissa.
– Ruotsissa ja Suomessa nimipäivän perinne on vahvinta, mutta esimerkiksi myös Norjassa, Tanskassa ja Virossa on nimipäiväkalenterit. Siellä ei kuitenkaan vietetä nimipäiviä yhtä aktiivisesti, kertoo yliopiston almanakkatoimiston johtaja Minna Saarelma-Paukkala.
Saarelma-Paukkalan mukaan Suomessa nimipäivän juhlinta on hyvinkin runsasta lahjoineen, kukkineen ja kahvitteluineen.
– Kyllä se kertoo siitä, että kun perinne on Suomeen aikanaan omaksuttu, on se saanut todella vahvan jalansijan. Sitä on hyvin helppo juhlia, koska aina ei voi tietää esimerkiksi työkaverin syntymäpäivää, mutta nimipäivän näkee kaleterista. Se on mukava pienimuotoinen arjen piristys.
Pyhimyksiltä peruskansalaisille
Nimipäivän juuret ovat kaikissa maissa, joissa nimipäiviä vietetään, kirkollisissa pyhimyskalentereissa. Ortodoksisissa maissa vietetään edelleen pyhimysten nimipäiviä, mutta ei maallisten ihmisten. Protestanttisissa maissa nimipäivä siirtyi rahvaan joukkoon uskonpuhdistuksen jälkeen Saksassa. Sieltä se kulkeutui pohjolaan.
– Nimipäivän vietto tuli alunperin Suomeen Ruotsista. 1700-luvulla Ruotsissa alkoi niin sanottu maallinen nimipäivän vietto. Se levisi ensin suomalaisiin kartanoihin ruotsinkielisen väestön keskuudessa, Minna Saarelma-Paukkala sanoo.
Vähitellen 1800-luvulla tapa alkoi leviämään kaiken kansan käyttöön ja muodostui pieneksi juhlinnan syyksi, kuten se nykyään tunnetaan.