Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 8 vuotta vanha

Kovia kokenut Froome nousi “tuhannen kuoleman” kautta mestariksi

Sky-tallin Chris Froome on joutunut kokemaan paljon tämän vuoden Ranskan ympäriajossa. Brittipolkijan päälle on syljetty, heitetty virtsaa ja häntä haukuttu douppaajaksi. Se ei kuitenkaan himmentänyt hänen juhlaansa Champs-Élysées’llä.

Chris Froome juhlisti toista Ranskan ympäriajon voittoaan.
Kuva: AFP / Lehtikuva
Anu Karttunen
Avaa Yle-sovelluksessa

Chris Froome ratkaisi uransa toisen Ranskan ympäriajon voiton itselleen lauantaina, 20. etapilla. Hänen pahin kilpailijansa, Movistarin Nairo Quintana ei onnistunut kuromaan Froomen etumatkaa kiinni Alpeilla, joten britti sai polkea johtajan keltainen paita yllään Pariisiin.

Kuten kaksi vuotta aiemminkin Froomen voitto ratkesi Quintanaa vastaan Alpeilla, mutta hän myönsi joutuneensa taistelemaan selvitäkseen.

- Oli hetki, jolloin tilanne olisi voinut kääntyä mihin suuntaan tahansa. Olin täysin rajoillani ja tuntui kuin kuolisin tuhat kertaa, Froome kertoi ja antoi jälleen kerran tunnustuksen tallikavereilleen, joilta hän sai koko kisan ajan suuresti apua.

"En ole ansainnut tällaista"

Keniassa syntynyt, 30-vuotias Froome on kokenut kovia tämän vuoden Tourin aikana. Hänen huippusuorituksensa Pyreneillä herätti dopingepäilyt, mutta ei vain mediassa, vaan myös katsojien keskuudessa.

Froomen päälle syljettiin ainakin kahdella etapilla, yhdellä etapilla hänen päälleen heitettiin virtsaa ja haukuttiin douppaajaksi. Myös hänen tallikaverinsa Richie Porte sai oman osansa, sillä häntä lyötiin nyrkillä kesken etappia.

Tästä huolimatta Froome on pysynyt koko rauhallisena eivätkä negatiiviset tapahtumat ole vieneet häneltä sitä iloa, mitä hän on saanut kantaessaan johtajan keltaista paitaa.

- En ole tehnyt mitään väärin enkä mielestäni ole ansainnut tällaista. On kuitenkin erittäin tärkeää muistaa: 99 prosenttia katsojista ovat uskomattomia. On häpeä, että muutamat yksilö voivat tuhota kisakokemuksen muilta, Froome sanoi.

"Kohteliaisuuteni ei ole heikkous"

Froomea pidetään erittäin kohteliaana henkilönä, ja tämän hän osoitti jälleen lauantaina. Kun etapin jälkeinen lehdistötilaisuus oli päättämässä, Froome halusi sanoa vielä jotain toimittajille:

- Kaikki keskittyvät niin paljon ajajiin ja talleihin. Mutta haluan kiittää teitä myös. Te olette melkein kuukauden poissa rakkaittenne luota. Kiitos, että olette täällä ja kirjoitatte tästä, Froome sanoi.

Kohteliaisuudestaan huolimatta Froome on osoittanut myös temperamenttinsa, etenkin Vincenzo Nibalin kohdalla. Italialainen käytti 19. etapilla hyväkseen Froomen pyöräongelmia ja rikkoi näin ajajien kirjoittamatonta sääntöä.

- Kohteliaisuuttani ei kannata luulla heikkoudeksi. Minua ei kannata ärsyttää tai yrittää huijata minua tai joukkuekavereitani. Minä puolustan joukkuettani, hän vakuutti.

Suosittelemme sinulle