Hyppää sisältöön

Australian tutkintakomissio: Jehovan todistajat salannut tuhannen lapsen hyväksikäytön

Australian hallitus käynnisti laajan tutkimuksen lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä eri uskonnollisten ja maallisten järjestöjen piirissä vuonna 2013.

Paula Tapiola
Avaa Yle-sovelluksessa

Jehovan todistajat on salannut lasten seksuaalista hyväksikäyttöä Australiassa vuosikymmenien ajan, tutkintakomission kuulusteluissa on ilmennyt tänään maanantaina. Jehovan todistajat on käsitellyt yli tuhat hyväksikäyttötapausten omassa piirissään vuodesta 1950 lähtien, eikä yhtäkään tapausta ole raportoitu poliisille.

Ilmoitukset lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä on käsitelty omissa "oikeudenkäynneissä". Niissä hyväksikäytön uhrit on pakotettu kohtaamaan hyväksikäyttäjänsä. Sisäisissä oikeudenkäynneissä tehtyjä muistiinpanoja on hävitetty kirkon jäsenten suojelemiseksi.

– Emme halua, että ne joutuvat vääriin käsiin, Narroginin seurakunnan vanhemmiston Max Horley sanoi kuulusteluissa, sanomalehti The Australian kertoo.

Tutkintakomission kuulusteluissa kerrottiin ensimmäisenä päivänä myös, että vähintään 125 hyväksikäyttöilmoitusta ei ole koskaan käsitelty edes kirkon piirissä, sillä Jehovan todistajat on vaatinut vähintään kahta todistajaa tapauksille, jotta ne käsiteltäisiin. Kuulustelut käynnistyivät tänään maanantaina Sydneyssä.

Jehovan todistajilla on 68 000 jäsentä Australiassa. Maailmanlaajuisesti jäseniä on kahdeksan miljoonaa.

Australian hallitus käynnisti laajan tutkimuksen lasten hyväksikäytöstä eri uskonnollisten ja maallisten järjestöjen piirissä vuonna 2013. Syynä tutkintakomission perustamiseen oli katolisen kirkon piirissä paljastunut laaja lasten seksuaalinen hyväksikäyttö.

Lue myös:

Nelli piiloutui lapsena likavaatteiden alle, kun äiti ja isä käyttäytyivät uhkaavasti – uskonyhteisöjen väkivaltaa tulisi selvittää, sanoo asiantuntija (2022)

Entiset Jehovan todistajat kertovat kokemuksistaan uskonyhteisön oikeuskomiteoissa – "Todettiin, että minä, 11-vuotias tyttö olin vietellyt keski-ikäisen miehen" (2018)

Suosittelemme