Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 8 vuotta vanha

Pirlo: "Olen pelannut neljä kertaa enemmän konsolipeliotteluita kuin oikeita"

Italialaispelaaja on suuri Fifa-pelin fani. Hänen mielestään pelikonsoli on yksi historian hienoimmista keksinnöistä.

Andrea Pirlo
Andrea Pirlolla ei ole vapaa-ajan ongelmia. Kuva: EPA
Anna-Maija Naakka
Avaa Yle-sovelluksessa

Monet paikkaavat pelikonsoleilla sitä, etteivät he koskaan voi olla huippufutaajia. Jotkut taas pystyvät loistamaan niin aidolla kuin virtuaalisellakin pelikentällä – kuten italialainen jalkapallolegenda Andrea Pirlo.

– Mielestäni Playstation on yksi historian hienoimmista keksinnöistä, Juventuksesta New York Cityyn hiljattain siirtynyt Pirlo paljastaa Aftonbladetin mukaan.

Pirlo on tunnettu suurena Fifa-pelin fanina. Hän kertoi, että on pelannut neljä kertaa enemmän otteluita virtuaalikentällä kuin aidolla nurmella.

– Jos olet jalkapalloilija ja työpäiväsi päättyy klo 14, mutta et voi kuitenkaan lähteä baariin, ymmärrät pelikonsolin hienouden, hän sanoo.

Pirlo ei kuitenkaan paljasta suosikkijoukkuettaan.

– Pelaan monilla eri joukkueilla.

Pirlo myös kertoo, että hän on kotiutunut uuteen kotiinsa New Yorkiin hyvin.

– Olen innostunut täällä asumisesta, onhan tämä yksi maailman tunnetuimmista kaupungeista.

Suosittelemme