Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 7 vuotta vanha

Keskusta polkee kärjessä – vihreät kirii kiinni SDP:tä ja PS:ää

Ylen puoluekannatusmittauksen mukaan kansanedustaja Olli Immosen kohukirjoitus näyttäisi katkaisseen perussuomalaisten nousun.

Juha Sipilä ajaa polkupyörällä.
Kuva: Yle
Pekka Kinnunen
Avaa Yle-sovelluksessa

Ylen puoluekannatusmittauksessa hallituspuolueet keskusta ja kokoomus ovat saaneet lisää kannatusta, mutta kansanedustaja Olli Immosen kohukirjoitus näyttäisi katkaisseen perussuomalaisten nousun. Vihreiden suosio lähestyy jo SDP:n ja perussuomalaisten lukemia.

Pääministeripuolue keskustalle mitattiin nyt 23,1 prosentin kannatus ja kuukaudessa nousua kertyi 0,4 prosenttiyksikköä. Eduskuntavaalitulokseen verrattuna keskusta on lisännyt suosiotaan tasan kahdella prosenttiyksiköllä.

Kokoomus nosti kannatustaan kuukaudessa lähes prosenttiyksikön ja keräsi 18,2 prosentin kannatuksen, joka on sama kuin eduskuntavaalitulos.

Taloustutkimus haastatteli kannatusmittausta varten yhteensä 2432 henkilöä. Puoluekantansa kertoi 68,7 prosenttia vastanneista. Haastattelut tehtiin 7.7.-4.8.2015, ja mittauksen virhemarginaali on noin 1,6 prosenttiyksikköä ylös- tai alaspäin.

Puoluekannatus -grafiikka
Kuva: Yle Uutisgrafiikka

Keskisarjan kisa kiristyy

Keskustan ja kokoomuksen takana taistelu kolmossijasta kiristyy. Taloustutkimuksen tutkimusjohtaja Jari Pajunen kertoo vihreiden noususta.

– Keskustan ja kokoomuksen taakse on muodostumassa kolmen keskisuuren puolueen ryhmittymä eli perussuomalaiset, demarit ja vihreät. Vihreät ovat pikkuhiljaa lähestymässä ja ottavat näitä kahta kiinni väistämättä, Pajunen kuvaa kannatuskehitystä.

Vihreille mitattiin 12,7 prosentin kannatus. Kuukaudessa vihreiden suosio kasvoi 1,2 ja eduskuntavaaleista nousua on jo yli neljä prosenttiyksikköä.SDP:n kannatuksen loiva lasku jatkui, ja uudet pohjalukemat ovat nyt 14,5 prosenttia. Pientä lohtua demareille lupaa se, että mittausjakson lopulla puolueen kannatus oli nousussa.

Immos-kohu söi perussuomalaisia

Tutkimusjohtaja Jari Pajusen mukaan kesäkuun notkahduksen jälkeen perussuomalaisten kannatus näytti heinäkuun alkupuolelle korjaantuvan, mutta kansanedustaja Olli Immosen kohukirjoitus katkaisi nousun.

– Perussuomalaiset oli jo lähdössä nousuun, mutta kyllä nyt näyttää siltä, että tämän Immosen Facebook-päivityksen jälkeen kannatus on ollut laskusuunnassa. Ja sitten ehkä demareilla on vähän päinvastainen tilanne eli kannatus oli jo kääntynyt laskuun, mutta nyt se sitten sai uutta puhtia tästä, Pajunen kertoo.

Perussuomalaisille mitattu koko kuukauden keskikannatus pysyi kesäkuun 15,6 prosentin lukemissa, mutta mittausjakson lopulla heinä-elokuun vaihteessa perussuomalaisten suosio jäi alle vihreiden kannatuksen.

Eduskuntavaalitulokseen verrattuna perussuomalaisten suosio on pudonnut noin kaksi prosenttiyksikköä.

Kristillisdemokraatit alamaissa

Pienistä puolueista vasemmistoliitto putosi alle kahdeksan prosentin ja ero perinteiseen kilpakumppaniin vihreisiin venyi jo yli viiteen prosenttiyksikköön.

RKP painui alle neljän prosentin ja kristillisdemokraatit romahtivat alle kolmen prosentin kannatukseen. Muille puolueille mitattiin yhteensä puolentoista prosentin kannatus.

Suosittelemme sinulle