Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 8 vuotta vanha

Puolustusvoimista eläköitynyt Uisko on ainoa lajissaan – kyytiä niin vauhtihirmuille kuin nautiskelijoillekin

Puolustusvoimien entinen vene Uisko tarjoaa vauhdin hurmaa. Hämeenlinnassa sijaitsevan Museo Militarian vene sopii tunnelmointiinkin, sillä sen kyydissä voi päästä myös kuutamoajelulle.

Vauhdin hurmaa Uiskon kyydissä, tässä vielä jarrutellaan.
Vauhdin hurmaa Uiskon kyydissä, tässä vielä jarrutellaan. Kuva: Markku Lähdetluoma/Yle
Eveliina Niskanen
Avaa Yle-sovelluksessa

Vesi pirskoo kasvoille, kun Uisko kiihdyttää huippunopeuteensa Vanajalla. Meno on kuitenkin yllättävän tasaista, ihan niin kuin istuisi isommankin paatin kyydissä.

Tällä kertaa tasaisen kyydin takuumies on laivuri Pekka Johansson, jolle vene on tuttu.

– Minulla on 37 meripalvelusvuotta takana. Suoritin vuonna 1967 Korialla pioneerikomppaniassa ensimmäisen Uisko-kuljettajakirjan. Siitä asti nämä ovat olleet tuttuja vehkeitä minulle.

Museo Militarian Uisko on ollut perusteellisessa kunnostuksessa. Tauon jälkeen se laskettiin vesille vihdoin elokuun alussa, ja suuri yleisö pääsi nauttimaan veneen kyydistä Hämeenlinnan Elomessuilla.

Puolustusvoimat poisti veneen käytöstä vuonna 2007 ja museoi yhden kappaleen Pioneerimuseoon. Hämeenlinnaan vene tuli vuonna 2013, kun Pioneerimuseo liitettiin Museo Militariaan.

– Ja tätä mallia ei ole jäljellä kuin tämä yksi kappale, kertoo Johansson.

Kuutamoajeluja syyskuussa Hämeenlinnassa

Veneen moottoreina on kaksi Mercury-perämoottoria, joiden teho on 175 hevosvoimaa. Moottorit painavat 180 kiloa. Uiskon nopeus on 30-45 solmua kuormasta riippuen. Kovempaakin pääsee, kertoo Johansson.

Kippari Pekka Johansson kyyditsi messuvieraita.
Kippari Pekka Johansson kyyditsi messuvieraita Hämeenlinnan Elomessuilla. Kuva: Markku Lähdetluoma/Yle

– Tällä vehkeellä kokeilin eilen ja sain mittariin 51,9. Mutta sanoisin, että huippunopeus on siinä 40-50 solmun luokkaa.

Vauhdin hurmaa Uiskon kyydissä pääsee kokemaan myös myöhemmin syksyllä. Veneajelua on tarjolla muun muassa museon perhepäivänä syyskuun alussa. Johanssonin mukaan muutakin on suunnitteilla.

– Kun illat syksyllä hämärtyvät, kaupungin vesialueet ovat iltavalaistuksessa tosi hienoja museoalueelta aina Aulangolle asti. Museon porukan kanssa on ollut puhetta siitä, että järjestetään Uiskolla kuutamoajeluita muutaman reissun verran.

Veneen kyytiin mahtuu kerrallaan noin 20 henkilöä.

Uisko-venettä on käytetty puolustusvoimilla joukkojen, materiaalin sekä aseiden kuljetukseen. Lisäksi venettä on ollut ylimeno- ja sotaharjoitusten varoaluksena sekä syöksyjoukkueen johtoveneenä.

Suosittelemme