Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 7 vuotta vanha

Herukan satonäkymät vaihtelevia

Herukkasadon koneellinen korjuu on aloitettu Keski-Suomessa. Esimerkiksi valkoherukan sato maakunnassa vaihtelee heikosta kohtalaiseen riippuen kevään pölytysolosuhteista.

Herukkakone
Kuva: Juha Peltoperä / Yle
Tenho Tornberg
Avaa Yle-sovelluksessa

Ensimmäisenä korjataan valkoherukkaa, mutta myös mustaherukan koepoimintaa on aloiteltu. Satonäkymät ovat hyvin vaihtelevia.

– Valkoherukassa hyvinkin vaihtelevat heikosta sadosta hyvinkin kohtalaiseen varmasti riippuen kevään pölytysolosuhteista. Mustaherukan satonäkymät ovat korkeintaan kohtalaiset, ei missään nimessä ainakaan hyvät. Punaherukallakin hyvin vaihtelevat: huonosta kohtalaiseen satonäkymään, kertoo Peltomarjat Osuuskunnan puheenjohtaja Janne Miettinen Multialta.

Herukan koneellinen korjuukausi jatkuu vielä pari viikkoa, käsinpoimintaa jatketaan pitempään.

Peltomarjat on Keuruun ja Multian seuduilla toimiva 13 marjatilan yhteinen osuuskunta.

Suosittelemme sinulle