Kaupan pihalla notkuu nuorisoa, jolla ei ole paikkaa mihin mennä. Kivimuurilla istuksii myös vanhempaa väkeä, siemailemassa olutta. Tuttu näky Karhuvuoressa, jota monet kotkalaiset ovat välttäneet etenkin iltaisin.
1970-luvulla rakennettu lähiö on pysynyt liki pitäen alkuperäisessä asussaan. Kaupunginpuutarhuri Heikki Laaksonen luonnehtii aluetta tyypilliseksi aikansa tuotteeksi.
– Pyörätiet on vedetty viivottimella paperille ja toteutettu sen mukaan. Penkat ovat jääneet ikäänkuin louhikolle. Kaikki on jäänyt vähän kesken. Esteettisiä asioita ei juuri mietitty, Laaksonen toteaa.
Tänä kesänä epämääräiset porukat ovat poistuneet kaupan liepeiltä, sillä sen vieressä on jättimäinen aidattu rakennustyömaa. Karhuvuori saa ihan pian uuden, hulppean koulun. Valmista pitäisi olla vuodenvaihteessa.
Nuorille tekemistä
Kotkan kaupunki ryhtyy kunnostamaan aluetta nykyaikaiseen muottiin. Kasvojenpesun aloitti uusi päiväkoti, joka valmistui muutama vuosi sitten. Nyt työn alla on koulu, jota käy jatkossa suuri osa Kotkan yläkoululaisista.
Karhuvuoren merkitys tulee ihan varmasti kasvamaan jatkossa.
Heikki Laaksonen
– Yli 10 miljoonaa euroa kouluun ja sen ympäristöön on valtava satsaus Karhuvuoren profiilin nostamiseksi. Koko alue on saatava mukaan kehitykseen.
Koko Karhuvuoren ”laaksoalue” Länsi-Kotkan palvelukeskuksesta uudelle Utumetsän päiväkodille on aikomus kunnostaa ympäristörakentamisen keinoin noin kolmessa vuodessa. Ehostustoimet alkavat urheilutalolta, jonka edessä oleva sorakenttä muutetaan nuorison kokoontumispaikaksi.
– Siitä tulee treffipaikka niille, jotka eivät enää ole leikkipaikoista kiinnostuneita. Välineitä, joissa mopoikäiset voivat kiipeillä ja roikkua. Liikuntaa, vaikkei olisi tarkotus liikkuakaan, Laaksonen luonnehtii.
Uusia omakotitaloja
Karhuvuoren alueen kohennus on ollut suunnitelmissa jo monta vuotta. Se on viivästynyt, koska muut kunnostushankkeet ovat venyneet budjetin karsimisen vuoksi.
– Karhulan jokipuistoa tehtiin pari vuotta pidempään kuin kuviteltiin. Myös Katariinan meripuiston rakentaminen jatkuu edelleen.
Katariinan kaltaista yleisömagneettia Karhuvuoresta ei Laaksosen mukaan voi tulla, koska se ei tarjoa samanlaisia luonnon elementtejä. Alueesta on kuitenkin tarkoitus tehdä niin viihtyisä kuin mahdollista. Kaupunki näkee Karhuvuoressa tulevaisuuden.
Karhuvuori on tunnettu kerrostaloistaan, mutta nyt sen liepeille nousee suuri omakotialue.
– Kotkan pientalorakentaminen keskittyy seuraavat kymmenen vuotta Räskiin, joka sijaitsee aivan Karhuvuoren vieressä. Räskiin tulee oma päiväkoti, ja Karhuvuoresta löytyy muun muassa koulu, kauppa ja kirjasto. Karhuvuoren merkitys tulee ihan varmasti kasvamaan jatkossa.
Noin modernit ja fiksusti suunnitellut koulut ovat harvassa.
Heikki Laaksonen
Trendikäs hipster-lähiö?
Palataan vielä Karhuvuoren nykyiseen olomuotoon.
Kymen Sanomat uutisoi aiemmin tänä kesänä, että Karhuvuori on yksi Suomen maksuhäiriöisimmistä asuinalueista. Vuonna 2013 Helsingin Sanomat puolestaan selvitti, että Karhuvuoressa on Suomen lähiöistä kaikkein suurin työttömyysprosentti.
Ennakkoluulot ovat syvässä. Kotkan Mussalon kaupunginosassa jotkut vanhemmat ovat olleet kauhuissaan siitä, että heidän lapsensa "joutuvat" käymään koulunsa pahamaineisessa Karhuvuoressa. Laaksonen ei puheita niele.
– Pelkkää epäluulon kylvämistä ja ennakkoluuloja. Noin modernit ja fiksusti suunnitellut koulut ovat harvassa.
Maailmalla on paljon esimerkkejä, joissa pahamaineisista kaupunginosista on tehty trendikkäitä hipster-lähiöitä. Istuuko Karhuvuori tähän muottiin?
– Kotka on vähän liian pieni kaupunki taiteilijalähiöiden rakentamiseksi, mutta kyllä Karhuvuoressa on kovasti mahdollisuuksia.
Karhuvuoren kunnostuksen ensimmäiseen vaiheeseen on varattu rahaa 62 000 euroa.