Suomen suurimmat synttärit

Elokuun 24. päivä vuonna 1945 on Suomen historiassa merkillinen päivä. Tuolloin on tiettävästi syntynyt enemmän suomalaisia kuin yhtenäkään toisena päivänä. Heidän aikanaan Suomi on noussut sodan jaloista hyvinvoinnin ja huipputeknologian maaksi. Tämä on Raimon, Sinikan ja 493 muun tarina.

On perjantai, 24. päivä elokuuta vuonna 1945. Pieksämäkeläisen omakotitalon vintillä ponnistaa maailmaan potra poikalapsi. Samana päivänä Liperissä näkee ensimmäistä kertaa päivänvalon viljelijäpariskunnan terve tytär. Onnelliset vanhemmat eivät tiedä, että samana päivänä Suomeen on syntynyt 495 lasta. Päivä on jäänyt historiaan syntyvyyden suomenennätyksenä.

Mikä on tarina historiallisen päivämäärän takana? Kun suomalaiset vaurastuivat 1930-luvulla, myös häitä vietettiin enemmän kuin aikaisemmin. Syntyvyys kiihtyi, kunnes vuonna 1939 syttynyt sota vei nuoret miehet perheidensä luota. Jatkosodan toisena vuotena syntyi siihen saakka pienin ikäluokka.

Kaikki muuttui vuoden 1944 syksyllä. Suomi ja Neuvostoliitto solmivat rauhansopimuksen, ja suomalaiset joukot piti kotiuttaa joulukuun viidenteen päivään mennessä. Urakka oli valtava: iso osa sotilaista pääsi kotiin vasta marraskuun lopussa.

Siitä on yhdeksän kuukautta elokuun 1945 vauvabuumiin.

Raimo "Synnyin perheen ensimmäiseksi lapseksi. Vanhempani asuivat vuokralla omakotitalon vinttihuoneessa, jossa putkahdin maailmaan kätilön avustamana. Sodan jälkeen oli yleistä, että tehtiin kaksi lasta nopeasti ja kolmas myöhemmin iltatähdeksi."

Sinikka "Minä, kuusi sisarustani ja vanhempani asuimme maalaistalossa Liperin Leppälahdessa yhdessä isovanhempien ja isomummon kanssa. Nauroimme, että meillä oli kaikkia eläimiä kanojen ja hevosten välillä. Kaikesta paitsi peruselintarvikkeista oli pulaa."

"Muutaman kilometrin päässä oli maantie, jossa linja-autot kulkivat. Olin pitkästi yli 10-vuotias ennen kuin kävin ensimmäisen kerran kaupungissa. Äiti odotti aina lapsilisäpäivää, jotta pääsi hankkimaan vaatteita jälkikasvulle."

Raimo "Muutimme Mikkeliin, jossa ensimmäinen kotimme oli piharakennus Rouhialan kaupunginosassa. Pidimme jatkuvasti kolmea pesuvatia vuotavan katon alla. Huussi oli pihan perällä."

"1953 keväällä vanhempani tekivät ison ratkaisun. Isä empi, mutta äidin päättäväisyys ratkaisi: rintamamiestalon rakentaminen Lähemäelle Anssinkatu 4:ään alkoi. Isä oli töissä Grahnin vaneritehtaalla sahurina. Vaneri näkyy edelleen väliovissa ja seinissä."

"Kun talo valmistui, me lapset heittäydyimme keittiön lattialle ja nautimme uudesta kodista. Muistan yhä, miten ikkunasta siivilöityvä ilta-aurinko täydensi hetken."

Sinikka "Kun siskoni oli kolme kuukautta, hän alkoi kuumeilla. Äiti kapaloi vauvan ja lähti linja-autolla lääkäriin Liperiin. Siskolla todettiin keuhkokuume. Hän kuoli seuraavana yönä. Samoihin aikoihin menehtyivät myös isomummo ja ukki. Tuntui, että hautajaisia on jatkuvasti."

"Kun isomummo kuoli, kuivaamolle rakennettiin laveri, jossa ruumis odotti hautausta. Illalla me lapset hiivimme katsomaan isomummoa taskulamppujen valossa. Kuolema ei pelottanut, pikemminkin kiehtoi."

Raimo "16-vuotiaana tein yläkerran ikkunan verhon raosta tärkeän huomion. Vastapäiseen taloon oli muuttanut viehättävä nuori neito Kangasniemeltä. Olin kovin ujo, enkä keksinyt tapaa lähestyä häntä."

"Pian lähdimme yleisurheilukilpailuihin Kangasniemelle. Illalla olimme poikaporukalla kylänraitilla, kun Anssinkadun ikkunasta tuttu Marjatta tuli vastaan. Rohkaisin mieleni ja puhuttelin."

"Pikkuhiljaa siirryimme jatkamaan jutustelua läheisen kellotapulin seinustalla olevalle penkille. Kun vihdoin maltoin vilkaista kelloa, se lähestyi puoltayötä."

Sinikka "Siskoni naapurissa asunut sähköliikkeen myyjä kauppasi isälle akkukäyttöisen television. Sähköjä ei vielä ollut, se oli naapuruston ensimmäinen televisio. Tupaan tuotiin penkkejä ja koko naapurusto kokoontui katsomaan suomalaisia elokuvia ja uutisia."

"Kun sähköt tulivat, sytytettiin hehkulamppu ja kutsuttiin naapurit viettämään valojuhlia. Naapuri yritti kaupitella isälle myös pakastinta yhtenä kesänä. Isä sanoi: 'Kun muutama kuukaus männöö niin pakastinta on sullekin'".

Sinikka "Tuolloin oli itsestään selvää, että vanhin veli jatkaisi maatilaa. Isosisko oli hankkiutunut jo opiskelemaan ja alkoi yllyttää minuakin lähtemään. Hän kysyi minulta, aionko odottaa että pojat tuo vaimon taloon ja vaimo sanoo: 'Alahan lähteä!'"

"Vuonna 1965 lähdin maalta. Pankakoskella alkoi talouskurssi, jonne matkasin aivan umpimähkään ilman tietoa asunnosta. Saimme toisen tytön kanssa neuvoja paikallisesta osuuskaupasta ja lopulta löysimme asunnon erään omakotitalon yläkerrasta."

Raimo "Syksyllä 1965 aloitin opiskelun Helsingin yliopistossa. Sovimme tyttöystäväni Marjatan kanssa, että seurustelu jatkuu kolmen viikon jaksoissa. Yksi viikonloppu ollaan yhdessä Helsingissä, toinen Mikkelissä ja kolmas erillään."

"Ensimmäinen yhteinen iltamme Helsingissä päättyi hämmentävään tilanteeseen. Minut majoittanut sukulaistäti tiedusteli: 'Sijataankos neidille vuode tähän samaan huoneeseen?' Sijattiinhan se, mutta vastakkaiseen nurkkaan."

"Meidät vihittiin Mikkelin tuomiokirkossa pyhäinmiestenpäivänä 1965. Siihen aikaan täysi-ikäisyyden raja oli 21 vuotta ja isältä tarvittiin kirjallinen naimalupa. Löysin oman kodin Kaivokselan Vaskivuorentieltä. Marjatta sai työpaikan Otaniemestä. Itse opiskelin määrätietoisesti ja suvun ensimmäinen maisterin paperi lyötiin käteeni vuonna 1969."

Sinikka "Olin vuokraemännän kesämökillä Hammaslahdessa, kun lähdin käymään tansseissa. Elämänkumppanit löydettiin tuolloin tanssilavoilta ja niinhän se tarttui minullekin lempi mukaan Lemmenlavalta."

"Meillä oli siskoni kanssa yhteiset häät Liperin kirkossa vuonna 1969. Päivä oli sateinen, mutta taivas selkeni, kun vihkiminen oli ohi. Isäni kertoi myöhemmin kauhistelleensa, minne laittaisi kaikki vieraat sateensuojaan."

"Kun ajettiin kotipaikalle, Onkisalmen lossilla oli hirvittävät jonot, mutta vihkiparit päästettiin etuilemaan. Auto oli mieheni valkoinen Ford Cortina. Häävalssia ei tanssittu – mistäpä silloin olisi soittovehkeet maalaistupaan saatu?"

Raimo "Vuonna 1973 onni potkaisi, kun minut valittiin Lappeenrannan yhteislyseon matematiikan vanhemman lehtorin virkaan. Muutimme Hakaliin, jota rehtori sanoi 'Lappeenrannan Sörkäksi'."

"Elokuussa 1975 perheeseemme syntyi hartaasti odotettu tytär. Isät olivat hiljattain saaneet oikeuden olla mukana synnytyksessä ja minäkin olin käynyt synnytysvalmennuskurssit tunnollisesti."

"Opit menivät hukkaan, sillä isänmaa tarvitsi minua kertausharjoituksessa Rovajärvellä. Pyysin esikunnalta lykkäystä vedoten siihen, että lasta oli odotettu niin pitkään. Vastaus oli kieltävä: 'Te olette oman osuutenne tehnyt!' Lopulta sain tietää lapsen syntymästä kertaamassa olleen insinöörin autopuhelimen kautta."

Sinikka "Muutos vuosien 1965 ja 1975 välillä oli huima. Maalle tuli sähköt, puhelimet ja traktori. Muutosta ei ajatellut sen ihmeellisemmin, koska sen mukana elettiin. Puhelimen tuleminen oli kuitenkin iso juttu, koska meikäläisen lapsuudessa lähin puhelin oli viiden kilometrin päässä Oman-Avun kaupalla."

Raimo "1970-luvun lopulla minut valittiin tekemään matematiikan osaa matemaattiseen kaava- ja tietokirjaan MAOL-taulukoihin. Tähän mennessä kirjaa on painettu ainakin 700 000 kappaletta!"

Sinikka "Kun menin töihin Joensuun sähkölaitokselle, minulla oli käytössäni käsikäyttöinen kirjoituskone. Palkat laskin laskukoneella. Kun ensimmäiset tekstinkäsittelylaitteistot tulivat, tuntui aivan käsittämättömältä: tekstiä voidaan korjata tällä tavalla!"

Raimo "Vuonna 1995 minun oli määrä ilmoittautua matematiikan lisensiaattiseminaariin sähköpostilla, eikä minulla ei ollut harmainta aavistusta moisesta viestivälineestä."

Kun suuret ikäluokat aikuistuivat, se tapahtui aikana, jolloin Suomi alkoi todella teollistua ja kaupungistua. Vaikka varttuva ikäpolvi oli vielä suhteellisen kouluttamatonta, he tarjosivat Suomelle mahdollisuuden taloudelliseen kasvuun. Ikärakenne, jossa oli paljon työikään tulevia, oli talouden näkökulmasta hyvä.

Kun ikäluokat lähtivät nopeasti pienenemään, Suomeen syntyi erikoinen ikärakenne. Töitä tehdessään suuret ikäluokat mahdollistivat meille sen korkean elintason, josta nyt nautimme.

Raimo "Neljänkymmenen ikävuoden kohdalla tuumiskelin, että ihmiselo on eräänlainen elämänuraparaabeli. Elämä alkaa nollasta, saavuttaa huippuarvonsa 40 vuoden kohdalla ja päättyy lukemaan 80. Alkuosa oli rankkaa tunturin huipulle kapuamista. On huomattavasti helpompaa suunnitella mukavaa, pehmeää laskua elämän ehtoolle."

Sinikka "Jos meidän sukupolvi pitäisi jostain muistaa, niin kovasta työnteosta. Kai me vielä sellainen raatajasukupolvi ollaan. Tänä päivänä työn arvostus ei ole enää samaa kuin ennen."

Raimo "En ole oikeastaan koskaan ajatellut suuria ikäluokkia erityisenä kollektiivina, vaikka joukkoon kuulunkin. Edellinen ikäpolvi nosti maan sodanjälkeisestä nollatilanteesta jaloilleen. Heille kyse oli aineellisen hyvinvoinnin kohottamisesta. Minun ikäpolvellani oli jo varaa kiinnittää huomiota inhimillisen elämän aineettomiin puoliin."

"Mieleeni hiipii ajatus, että seuraavan vuosikymmenen elämä voisi olla tyylittelyä ja nautiskelua. On aika toteuttaa haaveita ja vaikkapa matkustella. Ja kun aika lopulta koittaa, olisi tyylikästä lähteä saappaat jalassa."

Maanantaina on iso päivä. Kaikkiaan 372 suomalaista täyttää 70 vuotta. Raimo Seppäsen juhlat pidetään ystävien ympäröimänä tänään lauantaina Tertin kartanossa Mikkelissä. Sinikka Kervinen on ehtinyt juhlistaa omia päiviään jo viikkoa aikaisemmin Liperin Leppälahdessa. Lapset järjestivät syntymäpäiväsankarille vielä yllätyksen: oli aika tanssia häävalssi, joka oli jäänyt 46 vuotta aikaisemmin tanssimatta.