Maailman kuuluisin kello, Lontoon Big Ben on alkanut edistää toistaiseksi tuntemattomasta syystä.
Britannian parlamenttiltalon kellotornissa sijaitseva Lontoon symboli on kulkenut liian nopeasti jo parin viime viikon ajan ja on edistänyt ainakin kuusi sekuntia, kellosepät kertoivat tiistaina.
Tämä on aiheuttanut hämmennystä muun muassa Britannian yleisradioyhtiössä BBC:ssä, joka lähettää kellonlyöntejä suorana lähetyksenä.
Kolme parlamentin kelloseppää hieroo älynystyröitään ratkaistakseen ongelman syyn, mutta toistaiseksi se on hämärän peitossa. Kelloseppä Ian Westworth kertoo, että he ovat olleet kellotornissa suurimman osan kolmesta viime päivästä, kun he yleensä menevät kolmesti viikossa vetämään kellon.
156-vuotias tarvitsee "rakkautta ja huolenpitoa"
– Emme tiedä mitä on tapahtunut, kelloseppä Ian Westworth kertoo BBC:lle. Hän toteaa, että 156-vuotias kello on hivenen oikukas.
– Kuvittele ajavasi autoasi 24 tuntia päivässä 365 päivää vuodessa 156 vuoden ajan, hän sanoo.
Kellosepät pyrkivät säätelemään Big Benin kulkua lisäämällä tai vähentämällä heilurin painoa vanhojen pennyn kolikoiden avulla, Westworth kertoo. Ensimmäiset korjausyritykset saivat kellon kulkemaan liian hitaasti.
Brittilehti The Guardianin mukaan kello on nyt vakiintunut, mutta se voi todennäköisesti jatkossakin kadottaa sekunnin silloin tällöin.
Vaihtelu Big Benin lyöntien alkamisajassa ei ole tavatonta, mutta BBC:n toimittajan Eddie Mairin mukaan viime aikoina kello on ollut ailahtelevampi.
– Tämä on mekaaninen kello, ei digitaalinen eikä sähkökello. Se tarvitsee paljon rakkautta ja huolenpitoa, sanoo kellosta vastaava Steven Jaggs The Guardianille.