Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 7 vuotta vanha

Hylätyn maalin tehnyt Arsenal-pelaaja haluaa videoteknologian käyttöön

Aaron Ramseyn tekemä maali Liverpoolia vastaan hylättiin paitsiona.

Aaron Ramsey iski maalin Manchester Cityä vastaan
Kuva: EPA
Sakari Lund
Avaa Yle-sovelluksessa

Arsenalin Aaron Ramsey haluaa, että videoteknologiaa käytettäisiin jalkapallossa laajemmin. Ramseyn tekemä maali Liverpoolia vastaan maanantai-iltana hylättiin paitsiona.

Hidastusten perusteella Ramsey ei ollut paitsiossa. Ottelun päättyi 0-0 -tulokseen.

- Jos videota olisi katsottu 20 sekuntia, se olisi ehkä muuttanut ottelun lopputuloksen. Voimme ottaa oppia rugbystä. He tekevät sen todella hyvin, Ramsey sanoi.

Rugbyssa tuomarit voivat katsoa hidastuksia epäselvistä tilanteista ottelun aikana.

Ramseyn hylätty osuma olisi vienyt Arsenalin johtoon ottelun alussa. Ottelun jälkeen Arsenalin manageri Arsene Wenger sanoi, että avustava tuomari Simon Bennett teki virheen.

Kyseessä oli toinen perättäinen ottelu, jossa Liverpool hyötyi kiistanalaisesta paitsiovihellyksestä. Liverpoolin maali Bournemouthia vastaan olisi yleisen mielipiteen mukaan pitänyt hylätä.

Suosittelemme sinulle