Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 7 vuotta vanha

Erik Lindström oli jazzmies, joka löysi Irwinin

Erik Lindström (1922-2015) oli merkittävä säveltäjä, joka haistoi myös kaupallisen parodian. Hän tuotti Irwinin ensisinglen.

Säveltäjä Erik Lindström soittamassa.
Säveltäjä Erik Lindström soittamassa vuonna 1984. Kuva: Seppo Sarkkinen / Yle
Jonni Aromaa
Avaa Yle-sovelluksessa

Erik Lindström tunnetaan parhaiten kappaleesta Ranskalaiset korot, jonka Helena Siltala levytti vuonna 1958. Se on kuitenkin vain pisara Lindströmin laajassa tuotannossa, joka käsittää viitisensataa iskelmää sekä useita viihdeorkesteri- ja big band -teoksia.

Lindström oli yksi keskeisistä 50-luvun säveltäjistä ja muusikoista, jotka kehittivät suomalaista jazziskelmää. Menestyskappaleita olivat muun muassa Armi Kuuselan Miss Universum -voitosta innoituksensa saanutArmisekäMuistatko Monrepos’n. Se nousi Annikki Tähden tulkintana suureksi sodanjälkeiseksi hitiksi. Yleisö mielsi kappaleen sodassa Neuvostoliitolle menetetyn Karjalankannaksen symbolina.

Onni Gideonin orkesteri. Erik Lindström, Onni Gideon Tervonen (havaijinkitara), Mauri Mustonen (kitara), Risto Vanari (rummut) ja Ville Katz (kontrabasso) vuonna 1949.
Onni Gideonin orkesteri. Erik Lindström, Onni Gideon Tervonen (havaijinkitara), Mauri Mustonen (kitara), Risto Vanari (rummut) ja Ville Katz (kontrabasso) vuonna 1949. Kuva: Yle

Lindström oli korviaan myöten jazzmies. Hän tarkkaili maailmaa kuivan huumorin kautta. Kun Pohjanmaalle iski tangokuume 60-luvulla, Lindström pani lavalle esille haitarin, jotta yleisö rauhoittui kuuntelemaan jazzia tulevien tangobiisien toivossa.

Muusikkona Lindström nousi eturivin basistiksi jo 40-luvun puolivälissä, ja myöhemmin hän soitti myös pianoa ja vibrafonia.

Lindström nähtiin vibrafonistina lavalla vielä 2000-luvun jälkipuolella, kun jazzlaulaja Ira Kaspi teki Lindströmin sävellyksistä englanninkielisen konsertin Savoy-teatteriin Helsingissä.

Laulaja Irina Milan, säveltäjä Erik Lindström, Greger Nervander ja laulaja Marion Rung.
Laulaja Irina Milan, säveltäjä Erik Lindström, Greger Nervander ja laulaja Marion Rung vuonna 1984. Kuva: Seppo Sarkkinen / Yle
Music, Music, Music -ohjelman teossa vuonna 1959 vasemmalta alkaen Onni Gideon Tervonen, Jukka Virtanen ja Erik Lindström.
Music, Music, Music -ohjelman teossa vuonna 1959 vasemmalta alkaen Onni Gideon Tervonen, Jukka Virtanen ja Erik Lindström. Kuva: Mauno Kuusla / Yle

Erik Lindström oli omapäinen musiikintekijä, joka ei välttämättä tullut kovin hyvin toimeen toisten musiikintekijöiden kanssa. Hän perusti 60-luvun alkupuolella oman levy-yhtiön, vaikka häntä oli kosiskeltu töihin Harry Orvomaan, Paavo Einiön ja Jaakko Salon luotsaamaan Scandia-Musiikkiin.

Finndisc-nimen saanut levy-yhtiö avasi ovet muun muassa Irwinille, Martti ”Huuhaa” Innaselle sekä Juha Vainiolle. Silloin syntyivät koomiset hitit, kuten _Elsa, kohtalon lapsi _sekä Irwinin En kerro kuinka jouduin naimisiin.

Erik Lindström oli Ruotsin kansalainen, mutta hän ei halunnut koskaan nostaa sitä esille.

Suosittelemme sinulle