Helsingin liikuntaviraston liikuntajohtaja Anssi Rauramo kertoo olevansa syvästi järkyttynyt Herttoniemen hyppyrimäessä lauantai-iltana tapahtuneesta onnettomuudesta. Rauramo kävi tänään onnettomuuspaikalla.
Poliisin alustavien tutkimusten mukaan onnettomuus tapahtui, kun kolme nuorta tyttöä laskivat mäkeä hyppyrimäen rinteeseen asennettua vaijeria päin. Onnettomuudessa sai surmansa 16-vuotias tyttö ja kaksi samanikäistä tyttöä loukkaantui.
– Vaijerit ovat olleet siinä sen vuoksi, että pyritään estämään ilkivalta mäessä, eli mopoilla ja autoilla ajaminen, Rauramo kertoo.
Rauramon mukaan hyppyrimäessä on ollut kaksi vaijeria jo useita vuosia. Helsingin kaupunki aikoo nyt poistaa vaijerit ja aidata alueen korkealla teräsaidalla. Aidan rakentaminen aloitetaan tiistaina. Poliisi on yhä eristänyt osan hyppyrimäestä.
– Tämä alue on lähes kokonaan aidattu ja nyt se on tarkoitus aidata kokonaan. Aitaaminen aloitetaan huomenaamulla. Ja olisi tarkoitus, että se olisi tämän viikon lopulla kokonaan valmis, Rauramo kertoo.
Rauramon mukaan liikuntavirastolla ei ole tiedossa, että vaijereista olisi ollut aiemmin haittaa.
– Meidän tietoomme ei ole tullut mitään. Varmasti olisimme toisella tapaa harkinneet niiden olemassaoloa. Vaijerit ovat olleet käytössä jopa vuosikymmeniä.
Liikuntajohtaja ottaa kuitenkin vastuun vaijereista.
– Ne on laitettu ennen minun aikaani, mutta ei se poista vastuuta. Kyllä se viime kädessä on liikuntajohtaja, joka on vastuussa niistä, Rauramo toteaa.