Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 8 vuotta vanha

Räjähdeasetus yllätti aseenomistajat täysin: "Ihmiset soittelevat, ovatko he rikollisia"

Lakimuutos sai aseenomistajat huolestumaan siitä, ovatko heidän patruunakaappinsa yhtäkkiä vääränmallisia. Tukes kuitenkin rauhoittelee harrastajia: vanha kaappi kelpaa edelleen useimmissa tapauksissa.

Patruunoita
Kuva: Jyrki Lyytikkä / Yle
Kaisu Jansson
Avaa Yle-sovelluksessa

Patruunoiden kotisäilytyksen tiukentuva lainsäädäntö on laittanut etenkin metsästyspiirit sekaisin. Syyskuun alussa voimaan astuneessa valtioneuvoston asetuksessa vaaditaan muun muassa, että kotisäilytyksessä patruunoita tulee säilyttää kaapissa, joka kestää 30 minuutin palorasitusta.

Kestosta ei ole aikaisemmin ollut näin tarkkaa vaatimusta. Tähän asti vaatimus on ollut vain säilyttää patruunat ja ruuti riittävän huolellisesti ja varovaisesti. Ne eivät saaneet joutua asiattomien haltuun, säilytyksen piti tapahtua lukitussa kaapissa ja erossa lämmityslaitteista sekä tulenkäsittelystä.

Sosiaalisessa mediassa uudistusta on kauhisteltu. Asetuksen voimaan astumisen jälkeen Suomen Metsästäjäliiton järjestöpäällikön Teemu Simeniuksen linjat ovat käyneet kuumina.

– Ihmiset soittelevat, että ovatko he tästä päivästä eteenpäin rikollisia, Simenius kertoo.

Vanhasta kaapista saa ainakin eristämällä paloa kestävän

Asetuksen tulkinnasta vastaavan Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukesin ylitarkastaja Timo Kukkola rauhoittelee tilannetta. Hänen mukaansa monella on jo kaappi, joka kestää palorasitusta vaaditun 30 minuutin ajan.

– Uudistus ei tarkoita missään tapauksessa sitä että pitäisi hankkia paloturvakaappi. Siitä ei ole kysymys, Kukkola korostaa.

Uudistus ei tarkoita missään tapauksessa sitä että pitäisi hankkia paloturvakaappi.

Timo Kukkola

Kukkola kertoo, että puulla, eriste- tai kipsilevyllä voi vahvistaa vanhan kaapin 30 minuutin paloa kestäväksi. Materiaalien palonkestoaikoja voi etsiä esimerkiksi internetistä.

Joulukuun alusta lähtien aseita täytyy säilyttää virallisessa asekaapissa. Kukkolan mukaan nämä asekaapit käyvät myös patruunakaapeiksi huokeimpia malleja lukuun ottamatta.

– Halpapeltikaappeihin on aiheellista laittaa paloa kestävä vuoraus kipsi- tai paloeristelevystä, Kukkola ohjeistaa.

Kukkolan arvion mukaan noin neljän millin levypaksuus virallisen asekaapin seinässä täyttää taatusti paloturvallisuusvaatimukset.

Kukkola myöntää, että asekaappivalmistajien merkinnät ovat sekavia. Ostajan on vaikea tietää uutta kaappia hankkiessaan, että onko se poliisihallinnon hyväksymä virallinen asekaappi tai soveltuuko kaappi patruunakaapiksi. Ylitarkastaja ohjeistaakin luottamaan myyjän sanaan.

Asetusta kohtaan tiukkaa kritiikkiä

Asetukseen ei ollut laitettu siirtymäaikaa, mikä on lisännyt ihmisten epätietoisuutta. Lisäksi asetusmuutoksesta on tiedotettu sekä Metsästäjäliiton, Suomen Riistakeskuksen että Suomen Ampumaurheiluliiton mukaan puutteellisesti.

Räjähdeasetuksesta nousee vielä räjähdys metsästyspiireissä.

Teemu Simenius

– Laki pääsi astumaan voimaan varkain. Minun korviini asetusmuutos kantautui ainoastaan työkseen aseasioita pyörittelevän ihmisen kautta, kertoo Ampumaurheiluliiton toiminnanjohtaja Risto Aarrekivi.

– Räjähdeasetuksesta nousee vielä räjähdys metsästyspiireissä, arvioi Simenius.

Suomen metsästäjäliitto pitääkin asetusta kohtuuttomana. Räjähdesäädösten valmistelussa mukana ollut työ- ja elinkeinoministeriön ylitarkastaja Pauliina Kanerva korostaa, että uuden asetuksen ei katsottu muuttavan vanhaa käytäntöä. Sen takia siirtymäajan tai tiedottamisen ei nähty olevan tarpeellista.

– Yksi ongelma on, ettei asetuksessa ole siirtymäaikaa. Valmistelussa ei nähty, että muutoksella olisi vaikutusta siihen miten patruunoita on jo tähän asti säilytetty, Kanerva sanoo.

Suomessa on turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukesin tietojen mukaan 600 000–700 000 aseluvanhaltijaa.

Ei tarvitse huolestua rangaistuksista

Aseisiin liittyvä lainsäädäntö on Aarrekiven ja Simeniuksen mukaan turhan pirstaleista. Myös Suomen Riistakeskus Pohjois-Savon julkisten hallintotehtävien päällikkö Sauli Härkönen pitää lainsäädäntöä hankalana. Osa aseisiin liittyvästä lainsäädännöstä löytyy ampuma-aselainsäädännön ja osa räjähdelain alta. Lisäksi asiaan vaikuttavat monet asetukset.

Kukkolan mukaan suomalaisten ei kannata olla huolissaan siitä, että heitä rangaistaisiin vääränlaisen patruunakaapin omistamisesta.

– Kotiin ei ole kellään oikeutta tulla, ellei ole epäilystä rikoksesta. Koti on pyhä alue. Aktiivista valvontaa asetuksen noudattamisesta ei käsittääkseni voida tehdä, Kukkola sanoo.

Suosittelemme sinulle