Ruuan poisheittämistä vältetään hotelleissa esimerkiksi siten, että ruokatarpeita tilataan vain tarvittava määrä. Määrä selviää mittauksilla, kertoo Sokos Hotel Kaarlen palvelupäällikkö Tuomo Melender.
– Meillä tehdään kaksi kertaa vuodessa viikon mittainen aamiaisseuranta, jolloin esille laitetun ja takaisin tuodun ruuan määrä lasketaan. Sen pohjalta tiedetään, montako grammaa esimerkiksi leikkeleitä tarvitaan asiakasta kohti.
Aamiaistarjoilu on hävikin kannalta hankalin ruokailu. Asiakkaat odottavat runsasta valikoimaa. Sitä edellytetään vielä aivan aamiaisajan päätteeksikin, jolloin osa ruuasta varmasti päätyy jätteisiin.
Hävikkiä vähentää se, että osa aamulla esille laitetuista syömisistä voidaan tarjoilla seuraavanakin päivänä.
– Oikea tarjoilulämpötila on tärkeä hävikin vähentäjä. Kun juustot ovat esillä säädetyssä lämpötilassa, ne voidaan tarjoilla vielä uudestaan. Sen sijaan lämpimät ruuat täytyy aina laittaa pois.
Hygieniasyyt estävät munakkaan, pekonien tai lämmitettyjen herkkusienten uudelleen tarjoilun. Sen sijaan leivän voi laittaa esille uudestaan, jos se on tarpeeksi tuoretta. Samoin on hedelmien ja vihannesten laita.
Asiakkaissa on eroa
Rantasipi-Tropiclandian hotellijohtaja Marko Paulin Vaasasta erottelee, että liikematkailijat eivät hävikkiä juuri jätä, koska hotelliaamiainen on heille osa työtä, eikä luksusta. Sen sijaan lomamatkailijat ja etenkin perheet jättävät jälkeensä ruokajätettä.
– Työnsä puolesta hotelleissa kiertävä liikematkailija ottaa yleensä aamiaisella vain tarvittavan. Lomalaiset ja perheet näkevät ylellisen tarjonnan ja innostuvat ottamaan lautaselle usein liikaa, analysoi Paulin.
Miten asiakkaiden käyttäytymiseen voisi vaikuttaa?
Hotel Astorin virkailija Ann-May Rögård Vaasasta miettii, että mitään "älä ota enempää kuin jaksat syödä" -kylttiä ei ole kohteliasta laittaa. Sen sijaan esillä olevat astiat voisivat olla sen verran pieniä, että niihin ei saisi lastattua kohtuutonta määrää ruokaa kerralla.
Marko Paulin miettii, että ehkä maanlaajuisen kampanjan aikana hotellivieraille pystyy muistuttelemaan ruokahävikin haitallisuudesta ilman, että viesti vaikuttaisi epähienolta.