Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.
Jamar J. Wilson
- syntynyt: 22.2.1984
- syntymäpaikka: Bronx, New York, Yhdysvallat
- pituus: 185 cm
- paino: 84 kg
- ammatti: koripalloilija
- pelipaikka: takamies
– Elämä oli rankkaa nuoruudessani. Kasvoin alueella, josta pääsi pois vain urheilemalla. Toinen vaihtoehto oli myydä huumeita tai vastaavaa. Bronxista oli vaikea päästä pois, kertoo Wilson.
– Siihen aikaan Bronxista sanottiin, että jos et itse syö aamupalaasi, joku toinen syö sen. Siellä täytyi taistella kaikesta. Se opettaa kasvamaan aikuiseksi jo nuorella iällä. Bronxissa näki siihen aikaan paljon tappamista, eikä se ole oikea tapa elää.
Positiivista elämänasennetta huokuvan Wilsonin polku nykyiseen tilanteeseen on ollut möykkyinen. Bronx oli 1990-luvun alkuun saakka pahasti slummiutunut, eikä ylimääräistä rahaa ollut.
– Valitsin aikoinani koripallon lajikseni, koska minulla ei ollut muuta vaihtoehtoa. Serkkuni ja setäni pelasivat koripalloa menestyksekkäästi. Bronxissa monet päätyivät koripalloon, koska se oli halvin kaikista harrastuksista, siihen tarvitset vain pallon ja voit pelata sitä koska vain. Muissa lajeissa kuten baseballissa ja jääkiekossa varusteet maksavat paljon.
Wilsonin pelastus löytyi siis perheen sisältä, eikä sen jälkeen lajivalintaa ole tarvinnut miettiä. Hänen serkkunsa ja setänsä pelasivat koripalloa yliopistossa, hetken aikaa myös ammattilaisina. Jos Wilson ei olisi löytänyt koripalloa, saattaisi hän nyt istua vankilassa tai olla pahimmassa tapauksessa kuollut.
– Koripallo pelasti minut pahalta, paljastaa Wilson.
– Perheeni Yhdysvalloissa on erittäin ylpeä minusta. Olen kulkenut kovan tien tähän saakka. En koskaan unohda mistä olen kotoisin, rakastan perhettäni ja yhdysvaltalaista puolta itsestäni. Perheeni on iloinen, koska voin kasvattaa lapseni Suomessa ja elää täällä hyvää elämää.
Yliopistosta tutkinto ja vaimo

Wilson on pelannut korttinsa fiksusti, sillä hän on turvannut myös uran jälkeisen elämänsä. Bronxin miehen takataskusta löytyy yliopistotutkinto. Koripallo takasi Wilsonille pääsyn Albanyn yliopistoon vuonna 2002 täydellä stipendillä, eli opiskelu oli hänelle ilmaista.
Jo parin ensimmäisen yliopistovuoden aikana Wilson takoi kentällä hurjia pistemääriä. Silloin miehelle kirkastui ajatus mahdollisesta koripalloammattilaisen elämästä.
– Tajusin juniorivuotenani yliopistossa, että voin tehdä koripallosta ammatin, koska olin siihen mennessä menestynyt hyvin. Silloin muutamat agenttitoimistot lähestyivät minua ja ymmärsin, että voisin tehdä tätä ammatikseni hetken aikaa. Lopullisesti asiat selkisivät minulle, kun pääsin mukaan NBA:n (ammattikoripalloliiga) harjoitusleireille mukaan, että voin tehdä tätä elääkseni.
Yliopistovuosilta tarttui mukaan myös jotain paljon koripalloa suurempaa. Tuolloin hän tapasi tulevan vaimonsa ja tyttärensä äidin Laura Wilsonin (ent. Sario). Naisten korismaajoukkueen vakiokalustoon vuosia kuulunut Laura tahkosi tuolloin samaan konferenssiin kuuluneen Binghamptonin riveissä. Kesällä 2007 Wilson vieraili ensimmäisen kerran tulevan vaimonsa luona Suomessa.
– Vuosi sen jälkeen tajusin, että tämä on minun paikkani. Olen viettänyt sen jälkeen kaikki kesät täällä. Kesäaika on iso osa suomalaista kulttuuria. Tykkään vedestä sekä ihmisten iloisuudesta. Sanoin jo silloin itselleni, että tämä on maailman paras paikka ja haluan asua loppuelämäni täällä.
– Se oli ihmeellistä, että rakastuin Suomeen samantien. Matkustin ensimmäistä kertaa Eurooppaan 21 vuotiaana. Kävimme silloin Ranskassa ja inhosin sitä. En tiedä miksi. Ensimmäisellä vierailullani tajusin heti, että tämä on upea paikka. Se oli rakkautta ensisilmäyksellä.
Wilson ihastutti suomalaisia korisfaneja Hongan paidassa kaudella 2010–2011. Honka jäi tuolloin ilman mitalia, mutta tulevaan kotimaahansa palavasti rakastunut Wilson oli sarjan toiseksi paras korintekijä 22 pisteen keskiarvolla.

"Bronxin katujen kasvatti, yksin veneessä kalastamassa"
Myös suomalaiset kesänviettotavat ovat takamiesvirtuoosille tuttuja. Erityisesti yksi perin suomalainen tapa on jäänyt hänelle lähtemättömästi muistiin.
– Yksi parhaista muistoistani on, kun olin kolme vuotta sitten yksin mökillä kalastamassa. Sain kalaa ja oli täysin hiljaista. Silloin ajattelin, että täällä minä nyt olen. Bronxin katujen kasvatti, istun yksin veneessä kalastamassa. Se oli mahtava kokemus.
– Kaikki Suomessa viettämäni kesät ovat olleet ikimuistoisia, koska olen saanut olla läheisimpien ystävieni kanssa. Kaikista hienoin muisto on luonnollisesti tyttäreni syntymä.
Suomessa pärjää nykyään lähes joka puolella myös englannin kielellä. Tästä syystä useat Suomessa pitkään viihtyneet amerikkalaispelaajat eivät ole jaksaneet opiskella suomea.
Tässäkin asiassa Wilson tekee poikkeuksen. Hän on ottanut kielikursseja jo viiden vuoden ajan, ja yksi hänen tulevaisuuden visioistaan on puhua virheetöntä suomea. Kansalaisuushakemukseen liittyvän kielitestin Wilson läpäisi helposti.
– Ymmärrän Suomea paljon paremmin kuin puhun. Tällä hetkellä puhun koko ajan tyttärelleni englantia, joten en ole harjoittanut suomen kieltä niin paljon kuin ennen kielitestiä. Puhun tarpeeksi hyvin suomea, että saan asiani selville. Seuraavana tavoitteenani on saada itseluottamus sille tasolle, että puhuisin vain suomea.
– Vaimoni sisko on myös auttanut minua aina kesäisin suomen kielen opiskelussa. Ennen kielitestiä opiskelin intensiivisesti neljä kertaa viikossa. Tärkein asia on se, että minulla halu oppia. Minulla on jatkuvasti ympärillä suomalaisia ystäviä, jotka puhuvat suomea. Silloin voin aina kysyä, jos en ymmärrä jotain.
Seurat
- 2002 University at Albany, USA, pisteet 18.03, syötöt 4,06, riistot 1,17, levypallot 4,58, pelitilanneheitot 45,7 prosenttia, 3-pisteen heitot 37,4 ja vapaaheitot 80,9
- 2007 VOO Wolves, BEL
- 2008 Liege Basket, BEL
- 2009 Okapi Aalstar, BEL
- 2010 Espoon Honka, FIN
- 2011 Cairns Taipans, AUS
- 2014 Adeleide 36ers, AUS
- 2015 SPO Rouen Basket, FRA
Maamme-laulu vei ihon kananlihalle
1.8.2015 oli lopulta se päivä, kun Wilson puki ensimmäistä kertaa ylleen Suomen koripallomaajoukkueen edustusasun.
Debyytille ei olisi voinut olla parempaa iltaa: 7 500 katsojaa ja vastassa hallitseva Euroopan mestari Ranska. Susijengillä meni ottelussa kaikki nappiin ja Suomi voitti maailman kärkijoukkueisiin lukeutuvat gallialaiset 76–67.
Wilson heilutti debyytissään korisukkaa kahdeksan pisteen edestä. Hän myös räjäytti täpötäyden Hakametsän hallin donkattuaan yksin läpi -tilanteen päätteeksi. Tunteikkaimmat hetket hän koki kuitenkin ennen ottelun alkua.
– En pysty kuvaamaan tunteita ensimmäisen ottelun aikana. Se oli mahtavaa. En ollut hermostunut ennen peliä, minua jännitti. Maamme-laulun aikana jokin iski minuun, menin kananlihalle ja silloin lopullisesti tajusin, että minulla on mahdollisuus pelata maalleni. Se oli paras asia, mitä minulle on tapahtunut koripalloilijana. Rakastan koripalloa ja sitä, että voin jatkossa edustaa Suomea.
Maamme-laulun aikana jokin iski minuun.
Wilson aiheutti ihmetystä pukukopissa noin puoli tuntia ennen maaotteludebyyttinsä alkua. Koko Suomen valmennusjohto katseli ihmetyksen vallassa Wilsonin toimintaa, kun hän jäi yksin räpläämään puhelintaan palaverin jälkeen.
Ensin päävalmentaja Henrik Dettmann käveli takamiehen ohitse, muttei viitsinyt häiritä. Sen jälkeen valmennustiimiin kuuluva Lassi Tuovi pysähtyi ”Jammun” kohdalle katsomaan, mitä mies puuhaa.
Lopulta selvisi, että hän opetteli juuri ennen kentälle menoa Maamme-laulun sanoja.
– Opiskelin Maamme-laulun sanoja melko pitkään hotellihuoneessa, enkä tiennyt että Petteri (Koponen) katseli vierestä. En halunnut unohtaa sanoja ennen Ranska-peliä, joten kirjoitin Maamme-laulun sanat paperille, että muistaisin ne varmasti.
– En halunnut asialle julkisuutta. Opettelin sanat, koska sydämeni sanoi niin. En halunnut, että ihmiset ymmärtävät asian väärällä tavalla. Pidän suomalaisesta vaatimattomuudesta. Asia tuli lopulta julkisuuten ja hyvä niin. Nyt osa ihmisistä ymmärtää, vaikka en ole syntynyt Suomessa, haluan olla kuitenkin osa suomalaisyhteisöä.
– Eniten kunnioitan suomalaisissa lojaalisuutta. Jos suomalainen sanoo jotain, hän myös pitää sanansa. Mielestäni elämässä kuuluu toimia juuri tuolla tavalla.
"Susijengillä on valtava sydän ja loistava kemia"
Wilson on puhunut kansalaisuushaaveistaan ja Susijengin edustamisesta avoimesti vuosien ajan.
Suomessa vietettyjen kesien aikana, ”Jammu” oli tuttu näky maajoukkueen alkukesän vapaissa harjoituksissa. Lähes kaikki pelaajat olivat siis Wilsonille entuudestaan tuttuja, joten maajoukkueen viralliseksi jäseneksi siirtyminen kävi luontevasti. Hän ei kuitenkaan ota pelipaikkaa Susijengissä itsestään selvyytenä.
– Maajoukkueeseen oli helppo tulla, koska tunsin suuren osan pelaajista jo usean kesän ajalta. Jotkut kaverini kuitenkin sanoivat, ettei Susijengiin noin vain kävellä. Paikka joukkueessa on ansaittava ja sen eteen olen tehnyt töitä. Uskon, että minulla on mahdollisuudet ryhmään ja olen luottavainen sen suhteen. Olen valmis tekemään kaikkeni Susijengin eteen samalla tavalla kuin koko muu joukkue on tehnyt jo pitkään.

– Valmentajat haluavat, että tuon joukkueeseen aggressiivisuutta ja intensiteettiä kentälle. Olen ollut koko urani kova korintekijä, mutta joukkueesta löytyy muitakin loistavia korintekijöitä. Olen myös hyvä ajamaan korille ja luomaan heittopaikkoja muille. Olen valmis tekemään mitä vain joukkueen eteen.
Kaksissa edellisissä EM-kisoissa Suomi on yllättänyt kaikki epäilijät ja raivannut tiensä alkulohkosta jatkoon. Nyt sama temppu pitäisi jälleen uusia.
Haaste on tälläkin kertaa kova, kun alkulohkossa vastustajina ovat hallitsevan Euroopan mestari Ranskan lisäksi maanosan valioihin lukeutuvat Venäjä, Israel, Puola ja Bosnia-Hertsegovina. Täydellisenä päivänä Susijengi kykenee kaatamaan joukkueista kaikki. Varaa virheisiin ei ole, sillä huonona pelipäivänä Suomea huomattavasti isommat koripallomaat pyyhkivät Susijengillä lattiaa.
– Menemme ehdottomasti jatkoon. Lohkon muut joukkueet ovat meitä huomattavasti isompia. Meillä on kuitenkin valtava sydän ja joukkueessa on loistava kemia. Muilla mailla parhaat pelaajat eivät halua edustaa maataan vaan keskittyvät lomailuun. Meidän kaikki pelaajat odottavat, että pääsevät Susijengiin ja edustamaan maataan. Se kertoo meistä kaiken oleellisen.