Ministeri Anne Berner (kesk.) on toiminut johtotehtävissä veroparatiisiyhtiössä, jonka toimintaan liittyy myös verosuunnittelua.
Kyse on tiettävästi ensimmäisestä tapauksesta Suomessa, jossa hallituksen ministeri on ollut mukana verokeidasyhtiössä.
Berner nimitettiin hallituksen jäseneksi luxemburgilaiseen Saltri II LuxCo-yhtiöön joulukuussa 2012. Luxemburgin kaupparekisterin mukaan Berner on edelleen virallisesti yhtiön hallituksen jäsen. Liikenne- ja viestintäministeri kuitenkin kertoo jättäneensä eroilmoituksen hallitusjäsenyydestä jo toukokuussa 2015.
– Tarkistin asian ja se riittää, että olen jättänyt eroilmoituksen. On lähes mahdotonta hallinnoida ja kontrolloida, että rekisteröintiketjut tapahtuvat sovitussa aikataulussa, Berner sanoo Ylen haastattelussa.
Luxemburgilaisen yhtiön kautta hallinnoidaan ruotsalaisen parkettivalmistaja Kährsin omistuksia. Berner toimi vuosina 2010–2013 suomalaisen parkettivalmistaja Karelia-Upofloorin hallituksen jäsenenä.
Kährs ja Karelia-Upofloor fuusioituvat loppuvuodesta 2012. Uuden yhtiön suurimmaksi omistajaksi nousi pääomarahasto Triton, joka omistaa konsernin emoyhtiöstä Kährsistä 61 prosenttia.
Fuusion jälkeen Berner aloitti hallituksen jäsenenä ruotsalaisessa Kährsissä sekä luxemburgilaisessa holdingyhtiössä.
Pääomarahasto Triton omistaa Suomessa suuren terveysalan yhtiön Mehiläisen sekä Suomen Lähikaupan, jonka päivittäistavarakauppoja ovat Siwat sekä Valintatalot.
Berner: Mukaan yhtiöön Hartwall Capitalin pyynnöstä
Kährsin omistukset kulkevat Luxemburgissa moniportaisen omistusrakenteen kautta. Kährsin omistaa 100-prosenttisesti luxemburgilainen Nanna II-yhtiö, jonka taas omistaa toinen luxemburgilainen yhtiö eli Saltri II LuxCo.
Saltri II Luxcon omistavat vuorostaan Hartwall Capitalin, Tritonin sekä Kährsin ylimmän johdon luxemburgilaiset holdingyhtiöt. Holdingyhtiöt olivat pääomarahasto Tritonin jo aiemmin perustamia.
Tritonin viestintäjohtajan Marcus Bransin mukaan Luxemburgin omistusrakenne on "alan standardien mukainen".
– Tritonin rahastot keräävät pääomia kansainvälisiltä sijoittajilta. Kaikki sijoittajat ovat lupautuneet tekemään sijoituksensa Luxemburgin kautta. Tämä on tehokas ja käytännöllinen tapa kerätä pääomat sijoitusta varten, sekä välttää kaksinkertainen verotus. Kaikki Tritoniin sijoittavat maksavat veronsa kotimaissaan paikallisten verolakien perusteella, Brans sanoo Ylelle lähettämässään sähköpostissa.
Bernerin mukaan hän otti vastaan hallitusjäsenyyden luxemburgilaisessa yhtiössä Kährsin toiseksi suurimman omistajan Hartwall Capitalin pyynnöstä.
– Olen ollut mukana Hartwall Capitalin omistaman Karelia-Upofloorin hallituksessa. Yhtiölle haettiin yhteistyökumppania, joka löytyi Ruotsista. Tämän yhtiön omisti pääomasijoittaja, jolla on yhtiö Luxemburgissa. Koin, että oma tehtäväni oli huolehtia suomalaisen perheyhtiön pääoman etujen toteutumisesta. On tärkeää, että huolehdimme, että meidän suomalaisten yritysten pääomien tuotot verotetaan Suomessa ja se lähtökohta turvattiin tässä yhteydessä, Berner sanoo.
Luxemburgilaisten holding- sekä varsinaista liiketoimintaa harjoittavien parketinvalmistajayhtiöiden välille on rakennettu kymmenien miljoonien eurojen arvoinen velkaketju. Kährs Groupin vuoden 2014 tilinpäätöksessä kerrotaan, että yhtiö oli maksanut tilikauden aikana osakaslainoja sekä korkoja Luxemburgin yhtiölle 260 miljoonaa kruunua eli lähes 28 miljoonaa euroa.
Karelia-Upofloor maksoi vuonna 2014 satunnaisia eriä eli konserniavustusta yli 16 miljoonaa euroa ja lainoja samaan konserniin kuuluville yhtiöille noin 5,5 miljoonaa euroa. Vuonna 2013 Karelia-Upofloor ei maksanut lainkaan yhteisöveroja Suomessa. Viimeinen vahvistettu verotustieto on juuri tuolta vuodelta.
Marcus Bransin mukaan kaikki satunnaiset erät ja konsernin sisäiset lainat on hinnoiteltu siirtohinnoittelua koskevan lainsäädännön mukaisesti. Hänen mukaansa rahoitustoiminnot ovat järjestetty konsernin kannalta tarkoituksenmukaisella ja toimintaa tukevalla tavalla.
Bransin mukaan rahoitusjärjestelyillä saatiin varmistettua heikossa kunnossa olevan yhtiön toiminnan jatkuminen.
Siirtohinnoittelulla tarkoitetaan hinnoittelua samaan konserniin kuuluvien yhtiöiden välisissä liiketoimissa ja rahoituksessa. Siirtohinnoittelussa on noudatettava markkinaperiaatteita.
Berner: Veroparatiisia käytettiin pääomarahaston toiveesta
Bernerin mukaan Hartwall Capitalin omistuksiin yhtiössä ei liity verosuunnittelua ja veroparatiisiin rakennettu monimutkainen omistusrakenne toteutettiin, koska Tritonilla oli omistuksia varten jo valmiina luxemburgilainen holdingyhtiö.
– [Verosuunnittelua] ei liittynyt Karelia-Upofloorin, Kährsin tai Hartwall Capitalin toimintaan, vaan kyse oli ennen kaikkea siitä, että löydetään Karelia-Upofloorille toimiva kumppani, Berner sanoo.
Hartwall Capital on kuitenkin perustanut Luxemburgiin kaksi holdingyhtiötä osana omaa omistusrakennettaan. Näiden kahden yhtiön välille on rakennettu velkaketju. Joulukuussa 2012 Hartwallien Luxemburgin-yhtiö HTT Lux Holding II myönsi kymmenen miljoonan euron lainan niin ikään Hartwallien omistamalle HTT Lux Holding I:lle.
Yhtiön tilinpäätöksen mukaan lainan korkotasoksi sovittiin ensin tasan kymmenen prosenttia, mutta myöhemmin korko alennettiin 9,7 prosenttiin. Luxemburgissa laina- ja korkokulut ovat pääsääntöisesti vähennyskelpoisia verotuksessa.
Hartwall Capitalin toimitusjohtajan Eeva Ahdekiven mukaan laina liittyy rahoitusjärjestelyihin, joiden avulla haluttiin varmistaa heikossa taloudellisessa tilanteessa olevan Kährsin toiminnan jatkuminen. Ahdekiven mielestä kymmenen prosentin korkotaso "heijasti epävarmaa tilannetta, jossa yhtiö silloin oli".
– Näkemyksemme mukaan kyseinen 10 prosentin korko oli vuonna 2012 markkinaehtoinen epälikvidille sijoituskohteelle ja yhtiölle, jonka tulevaisuus näytti epävarmalta, Ahdekivi kirjoitti Ylelle lähettämässään sähköpostissa.
Lainan korot on Ahdekiven mukaan maksettu Hartwall Capitalle Suomeen. Korkotuloista on hänen mukaansa "maksettu Suomen yritysverokannan mukaiset verot".
Samaan konserniin tai omistajille kuuluvien yhtiöiden välistä velkaketjua käytetään laajasti hyväksi verosuunnittelua tehtäessä. Menetelmässä velkaketju alkaa korkean verotuksen maissa, kuten Suomessa ja Ruotsissa. Velan myöntää veroparatiisissa toimiva yhtiö. Kun korkean verotuksen maissa toimivat yhtiöt lyhentävät velkaa, siirtyy raha veroparatiisissa toimivalle yhtiölle.
Euroopan komissio selvittää parhaillaan Luxemburgin toimintaa veroetujen myöntämisessä. Yleisradion MOT-ohjelma kertoi syksyllä 2014 Luxemburgin solmineen lukuisten yritysten kanssa verotusta koskevia sopimuksia, joiden avulla yhtiöt olivat voineet minimoida maksamansa verot.
Ministeriö on pyytänyt lausuntoja Tritonin omistamalta Fonectalta
Berner kertoo saaneensa Kährsin hallitustyöstä vuosina 2013 ja 2014 yhteensä palkkioita noin 32 000 euroa. Erillistä palkkiota Luxemburgin-yhtiön hallitusjäsenyydestä hänelle ei omien sanojensa mukaan ole maksettu.
Triton-pääomarahasto omistaa niin ikään yhteystietoja Suomessa myyvän Fonectan. Myös Fonectan omistukset kulkevat Luxemburgin kautta. Fonecta ei maksanut vuosina 2012 ja 2013 lainkaan yhteisöveroa. Yhtiö on maksanut samaan konserniin kuuluville yhtiöille kahtena edellisenä tilikautena konserniavustuksia yhteensä 35 miljoonaa euroa.
Bernerin vastuulla on hallituksen viestintäpolitiikka. Liikenne- ja viestintäministeriö on pyytänyt viime vuosina Fonectalta lausuntoja lakiluonnoksia varten. Voiko hallitusjäsenyys Tritonin omistamassa yhtiössä muodostaa ongelmaksi ministerin työssä tai siinä, kuullaanko Fonectaa jatkossa esimerkiksi lakeja luonnostellessa?
– Tässä vaiheessa, kunnes toisin todistetaan, ei ole esteitä, Berner sanoo.
Berner valittiin eduskuntaan keväällä 2015. Hän on ollut näkyvä hahmo paitsi perheyrityksensä Vallila Interiorin, myös uutta lastensairaalaa rakennuttavan säätiön johtotehtävien ansiosta.