"Siirtolaisia, jotka tavoittelevat saksalaista elämää", "kapinallisia laittomia maahanmuuttajia", "muslimeja, jotka uhkaavat eurooppalaista elämäntapaa", "laittomia rajanylittäjiä". Näin Unkarin pääministeri Viktor Orbán on kuvaillut ihmisjoukkoa, joista suurin osa pakenee Syyrian sisällissotaa.
Orbánin hallitsema valtion media välittää kuvaa, että siirtolaisten aalto havittelee Unkarista työtä, tuo sinne tauteja, eikä kunnioita eurooppalaisia tapoja. Lisäksi joukossa on terroristeja.
Tiistaina Orbán päätti katkaista "elintasopakolaisten" kulkureitin Unkarin kautta Saksaan ja Ruotsiin. Unkari sulki rajansa. Sunnuntaina Röszken ja Horgošin rajanylityspaikat kuitenkin avattiin uudestaan.
EU hampaaton Unkarin suhteen
Keskiviikkona rajalle jumiin jääneet pakolaiset ja Unkarin poliisi ottivat yhteen. Sotaa pakenevia ihmisiä ammuttiin vesitykeillä ja kyynelkaasulla.
– Emme odottaneet tällaista raakuutta ja epäinhimillistä kohtelua Euroopassa, irakilainen Amir Hassan sanoi uutistoimisto AP:lle.
Euroopassa yhteenottoja seurattiin tyrmistyneinä. YK, Euroopan neuvosto ja Euroopan johtajat tuomitsivat Unkarin toimet kovin sanoin. Yksi jos toinenkin lienee pohtinut, mikä Orbánia oikein ajaa.
Eikö hän välitä Euroopan kritiikistä?
– Ei, koska EU on täysin hampaaton. Unkariahan on kritisoitu jo pitkään: "Voi, voi, ei pitäisi pyrkiä hallitsemaan mediaa" ja "Voi, voi, ei pitäisi laatia sellaista perustuslakia". Mutta so what? EU:lla ei ole keinoja panna omia arvojaan ja päätöksiään Unkarin kohdalla käytäntöön, vanhempi tutkija Katalin Miklóssy Aleksanteri-instituutista sanoo.
Unkarissa oppositio on antanut Viktor Orbánille liikanimen "Viktaattori", diktaattoria mukaillen.
76 prosenttia vastustaa arabipakolaisia
Kesällä julkaistu mielipidemittaus osoitti, että unkarilaiset tarjoavat kylmää kättä etenkin muslimipakolaisille. 76 prosenttia unkarilaisista ei päästäisi heitä maahan lainkaan. 39 prosenttia ei haluaisi maahan mitään muitakaan pakolaisia.
– Mielipideilmasto on entisissä kommunistisissa maissa hyvin erilainen kuin ihmisoikeuksien kunnioittamiseen kasvatettu länsimaiden mielipide. Nämä maat eivät ole valmiita monikulttuurisuuteen. Niitä ei ole kasvatettu siihen viimeisten 25 vuoden aikana. Ne ovat joutuneet äkkiseltään sokkihoitoon, Miklóssy sanoo.
Orbán "kuunteli kansan tuntoja" ja käynnisti julistekampanjan pakolaisia vastaan. Niissä annettiin ymmärtää, että heidän ei kannata tulla Unkariin. "Jos tulette Unkariin, ette voi viedä unkarilaisten työpaikkoja", julisteissa luki – unkarin kielellä.
Viesti olikin tarkoitettu kotimaahan. Orbánin Fidesz-puolueen kannatus on ollut laskussa vuoden 2014 EU-vaalien jälkeen. Vaikka talous kasvaa, eriarvoistuminen sekä köyhien määrä on lisääntynyt, ja korruptiosyytökset Fidesziä vastaan kasvaneet. Pakolaisjoukkojen avulla Orbán on kääntänyt huomion sisäisistä ongelmista maahanmuuttoon.
EU ei vastannut Unkarin avunpyyntöön
Elokuussa Unkariin saapui päivittäin noin 3 000 pakolaista. Määrään ei ollut varauduttu. Unkarin viranomaiset kykenivät rekisteröimään noin 40–50 pakolaista päivässä.
Unkari yritti täyttää Schengen- ja Dublin-sopimuksen ehdot. Se perusti pakolaisleirejä ja pyrki rekisteröimään pakolaisia. Vapaata kauttakulkua Itävallan kautta Saksaan ei taattu.
Pakolaisten määrä kuitenkin kasvoi nopeasti, eivätkä he halunneet jäädä Unkariin. He halusivat pääasiassa Saksaan ja Ruotsiin. Unkari pyysi EU:lta apua ongelman ratkaisemiseen.
– EU alkoi jahkailla hyvin, hyvin pitkään. Ensin se ei ottanut avunpyyntöä kuuleviin korviinsa. Sitten se myönsi, että tässä on ongelma ja lähetti muutaman asiantuntijan auttamaan byrokraattisessa prosessissa. Se ei ollut, mitä Unkarin toivoi. He halusivat nopean päätöksen, miten toimitaan.
Saksa painosti Unkaria kulissien takana
Syyskuussa Unkariin saapuvien pakolaisten määrät kolminkertaistuivat. Maahan saapui 9 000–10 000 uutta tulijaa päivässä. Leirit täyttyivät ja Budapestin kaduilla syntyi sekasorto, kun pakolaiset leiriytyivät sinne itse odottaessaan jatkokuljetusta.
Lopulta pakolaiset päättivät jaloillaan. 4. syyskuuta ensimmäinen ryhmä lähti kävelemään Budapestistä Wieniin: lapsia, naisia, pyörätuolissa istuvia vanhuksia, nuoria miehiä. Itävalta piti rajansa avoinna, samoin Saksa.
Kulissien takana Saksa oli kuitenkin pitkään painostanut Unkaria noudattamaan Schengeniä ja Dublinia, vaikka se samaan aikaan antoi ulospäin kuvaa, että se oli valmis vastaanottamaan pakolaisia, Miklóssy sanoo.
– Yhtäältä Saksa viestii pakolasille, että tulkaa vain tänne ja toisaalta se viestii Unkarille, että sillä on velvoitteita hoitaa tilannetta. Mutta miten sitä sitten hoidetaan, kun maahan tulee 10 000 pakolaista päivässä?
"Vahva johtaja vetoaa kansaan"
Unkari oli jo päättänyt puolustaa rajaansa. Se oli tiukentanut pakolaislakejaan ja alkanut rakentaa raja-aitoja: ensin Serbian vastaiselle rajalle, sitten se päätti aidoista myös Romanian, Kroatian, ehkä Bulgariankin rajalle.
– Vahvan johtajan politiikka vetoaa ihmisiin. Se muistuttaa sosialismin ajasta, jolloin ihmisille kerrottiin: "Me poliitikot tiedämme, mikä on oikea tapa toimia. Olkaa huoletta. Me puolustamme teidän etujanne. Vahvat miehethän pelastavat kriisin aikana Unkarin".
Vanhempi tutkija Katalin Miklóssy vertaa Orbánia Putiniin ja Unkaria Putinin Venäjään. Hänen mielestään Orbán on ottanut mallia Putinin Venäjän hallintomallista jo pitkään. Hän pyrkii sementoimaan itsensä vallan kahvaan.
Näyttää lisäksi siltä, että Orbánin politiikka on toiminut. Unkarin ja Serbian välinen raja on alkanut tyhjentyä pakolaisista. Paine kohdistuu nyt Kroatiaan ja Sloveniaan.
Hintana voi olla suhteiden heikkeneminen naapurimaihin. Toisaalta entiset kommunistiset maat ovat Orbánin esimerkkiä seuraten olleet muodostamassa pakolaisten pakkosijoittamista vastustavaa yhtenäistä rintamaa.
Kansallisvaltiokeskustelu on jäänyt kesken
Miklóssyn mukaan kommunismin jälkeisten maiden ongelmana on, että keskustelulle kansallisvaltiosta ei ole ollut tilaa. Neuvostovallan aikana kansallisvaltioajattelu oli jäissä. Itsenäistymisen jälkeen haettiin ehkä liian nopeasti EU:hun.
– Näkisin, että kansallisvaltiokeskustelu jäi kesken. Kansallisvaltioajattelua ei ole modernisoitu, eikä saatettu globalisoituvan maailman kanssa yhteensopivaksi. Siksi on tällaista havittelua homogeenisestä Unkarin kansasta ja sen yhtenäisistä eduista, jota Unkarin hallitus muka puolustaa.
Hän ei usko, että kommunismin jälkeisissä maissa ymmärretään, että pakolaisjoukot muuttavat yhteiskuntia vääjäämättä. Unkarin läpi on tänä vuonna kulkenut 190 000 ihmistä.
Saksa varautuu jopa 800 000 pakolaisen vastaanottamiseen, ja liittokansleri Angela Merkel on jo todennut, että se tulee muuttamaan Saksaa. Unkarissa vastaavasta ei edes puhuta.
– Tämä on monella tavalla ajastettu pommi. Pakolaiskysymys ja kykenemättömyys monikulttuurisuuden käsittelyyn yhteiskunnassa tulee kanavoitumaan EU-kriittisille puolueille.
EU-kriittiset puolueet voimistuvat
Vanhempi tutkija Katalin Miklóssy Aleksanteri-instituutista huomauttaa, että EU-kriittisten puolueiden kannatus on kasvanut kaikissa entisissä Neuvostoliiton satelliittivaltioissa vuoden 2010 EU-vaaleista vuoden 2014 vaaleihin. Orbán on jo ehtinyt julistaa Unkarin epäliberaaliksi demokratiaksi.
– Orbánin mukaan liberaalin maailman jahkailu johti tähän kriisin. EU:n kykenemättömyys ratkaista tilanne johtuu liian liberaalista, liian ymmärtävästä eurooppalaisesta arvomaailmasta, joka on Unkarin näkökulmasta tehoton.
Miklóssy pelkää, että EU-kriittisyys voi johtaa maita lähemmäksi Venäjää ja kauemmaksi EU:sta. Tällä hetkellä ero EU:sta ei ole ajankohtainen, sillä maa on taloudellisesti riippuvainen EU:sta.
– Jos Venäjä alkaisi korvata tulovirtaa, jonka Unkari saa EU:lta, se olisi eri asia. Toivoisin, että EU vihdoin herää tähän ja keksii keinoja panna täytäntöön arvoja.
EU:n johtajat kokoontuvat ylimääräiseen huippukokoukseen pakolaistilanteesta keskiviikkona. Saksa haluaisi EU-maille pakottavat pakolaiskiintiöt ja kannattaa EU-tukien leikkaamista niiltä mailta, jotka kieltäytyvät turvapaikanhakijoiden vastaanottamisesta.