Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 7 vuotta vanha

Venäjän talous ja tuonti supistuvat ensi vuonna

Kahden vuoden päästä näkyvissä on kasvua ja tuonnin elpymistä, uskotaan Suomen Pankissa.

Teija Santaharju
Avaa Yle-sovelluksessa

Venäjän talous elpyy vuonna 2017 – mutta vain prosentin verran. Näin arvioi Suomen Pankki.

Suomen Pankki sanoo, että Venäjän bruttokansantuote hupenee tänä vuonna neljä prosenttia, jos öljyn hinta on vähän alle 55 dollaria tynnyriltä.

Vuosina 2016–2017 öljyn hinta noussee hieman, ja ensi vuonna Venäjän bruttokansantuote laskee enää kaksi prosenttia, olettaa Suomen Pankin siirtymätalouksien tutkimuslaitos.

Kahden vuoden päästä näkyvissä on kasvua ja tuonnin elpymistä.

Ennusteen riskit ovat suuret. Öljyn hintakehityksestä ei ole varmuutta, ja suuri merkitys on myös Itä-Ukrainan jännitteillä sekä pakotteilla.

Suosittelemme sinulle