Viime vuoden elokuussa Islannissa alkanut Bardarbunga-tulivuoren rakopurkaus aiheutti erittäin suuren rikkidioksidipäästön. Tuoreen tutkimuksen mukaan ilmakehän alakerroksiin vapautui enimmillään 120 000 tonnia rikkidioksidia päivässä.
Pahimmillaan rikkidioksidipäästö oli kahdeksankertainen verrattuna ihmisen aiheuttamiin päästöihin koko Euroopassa. Koko purkauksen aikana rikkidioksidipäästöjä syntyi kolme kertaa enemmän kuin koko Euroopan teollisuus päästää yhteensä.
– Purkaus syöksi laavaa 200 kuutiometriä sekunnissa. Kuuden kuukauden jälkeen laavalla olisi voinut peittää koko Manhattanin, sanoo tutkimusta johtanut Anja Schmidt Leedsin yliopistosta.
Tutkimuksen mukaan rikkidioksidi vaikutti myös Suomen ilmanlaatuun, sillä sitä kantautui yli 2 700 kilometrin päähän purkauspaikasta.
– Korkeita rikkidioksidipitoisuuksia havaittiin useilla Pohjois-Suomen mittausasemilla, kertoo Suomen Ilmatieteen laitoksen tutkija Iolanda Ialongo, joka osallistui tutkimuksen tekemiseen.
Tutkimus on julkaistu Journal of Geophysical Research -tiedelehdessä.