Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 8 vuotta vanha

Poliisia odottaa jättiurakka vastaanottokeskuksissa Pohjanmaalla

Pohjanmaan poliisin kontolle tulee jopa puolentoista tuhannen turvapaikanhakijan kuuleminen. Tällä hetkellä jonossa on jo 800 rekisteröityä turvapaikanhakijaa, jotka odottavat jatkotoimenpiteitä. Jono kasvaa sitä mukaa, kun pohjalaiskuntiin sijoitetaan lisää turvapaikanhakijoita.

Puolitoistavuotiaat kolmoset Irakista, Kauhavan vastaanttokeskus 26.9.2015
Kuva: Yle / Anne Rahjola
Elina Kaakinen
Avaa Yle-sovelluksessa

Turvapaikanhakijoiden kuuleminen työllistää Pohjanmaan poliisia ainakin vuodeksi eteenpäin ja pitempäänkin, mikäli pohjalaiskuntiin perustetaan uusia turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskuksia.

– Tuleva työmäärä on täysin kiinni siitä, minkä verran pohjalaiskuntiin vastaanotetaan turvapaikanhakijoita. Kaikki tänne sijoitetut hakijat ovat Pohjanmaan poliisin vastuulla, selvittää apulaispoliisipäällikkö Bo-Erik Hanses.

Bo-Erik Hansesin mukaan jono kasvaa koko ajan. Viime päivinä uusia turvapaikanhakijoita on tullut Kauhavalle perustettuun vastaanottokeskukseen. Uusia keskuksia suunnitellaan ainakin Seinäjoelle, Lappajärvelle ja Korsnäsiin. Myös esimerkiksi Kurikassa selvitetään mahdollisuutta vastaanottaa turvapaikanhakijoita.

– Meillä on alueellamme kohta yli tuhat turvapaikanhakijaa, joiden perusteet turvapaikan hekemiselle pitää selvittää, ja se edellyttää hakijoiden kuulemista.

Bo-Erik hanses sanoo, että jää nähtäväksi, kuinka poliisin resurssit riittävät ja pystytäänkö kuulemiset hoitamaan ulkomaalaistutkintaryhmän voimin. Poliisilla ei ole vielä tarkkaa suunnitelmaa, miten esimerkiksi Kauhavalle sijoitettujen turvapaikanhakijoiden kuuleminen käytännössä toteutetaan.

Tilanne Vaasassa rauhoittunut

Turvapaikanhakijoiden ryntäys Vaasan pääpoliisiasemalle on loppunut. Pohjanmaan poliisin alueelle on tullut viime päivinä rekisteröitäväksi vain yksittäisiä turvapaikanhakijoita, kun ruuhkaisimpana aikana Vaasaan tuli jopa liki sata turvapaikanhakijaa päivässä.

Nyt Vaasan poliisiasemalla  on voitu palata normaaliin arkeen ja esimerkiksi ylimääräiset turvajärjestelyt on voitu purkaa.

Bo-Erik Hansesin mukaan Tornion järjestelykeskuksen toiminta on käynnistynyt hyvin ja kaikki turvapaikanhakijat on ensimmäisten päivien jälkeen saatu rekisteröityä heti maahantulon jälkeen pohjoisessa. Rekisteröimisen jälkeen heidät on sijoitettu vastaanottokeskuksiin eri puolille maata.

– Järjestelykeskuksen toiminnan ensimmäisinä päivinä Torniossa oli joitakin käynnistymisvaikeuksia ja sieltä lähetettiin turvapaikanhakijoita rekisteröitäväksi jonkin verran muualle Suomeen ja myös Vaasaan, mutta alkupäivien jälkeen rekisteröinti on sujunut pohjoisessa.

Torniossa on viikon ajan työskennellyt neljä Pohjanmaan poliisilaitoksen poliisia ja Bo-Erik Hansesin mukaan on täysin mahdollista, että apuvoimaa Torniossa tarvitaan enemmänkin jatkossa.

Suosittelemme