Makeisveron poistaminen laskee karkin ja jäätelön hintaa hiukan, mutta suuria säästöjä muutos ei herkkusuille tuo. Veronmaksajain keskusliitto laski, paljonko veron poisto vaikuttaa muutaman tavallisen tuotteen hintaan.
– Makeisten hinta pikkuisen laskee. Merkitys ei ole suuren suuri, Veronmaksajien toimitusjohtaja Teemu Lehtinen toteaa.
Jos makeisveron poisto menisi suoraan kuluttajien maksamiin hintoihin, 200 gramman suklaalevyn hinnasta lähtisi noin 20 senttiä. Esimerkiksi 2,20 euroa maksavan suklaalevyn hinta olisi jatkossa noin 2 euroa.
Jäätelölitran hinnasta makeisveron poisto lohkaisee suoraan kuluttajahintaan siirrettynä noin 50 senttiä. Ison karkkipussin hinta laskee Veronmaksajien arvion mukaan noin 35 senttiä.
Makeisvero perustuu elintarvikkeen painoon. Karkin ja jäätelön osalta vero on nyt 95 senttiä kiloa kohti. Kun tuotteen hinta alenee, myös arvonlisävero laskee hiukan. Jäätelölitran, karkkipussin ja suklaalevyn arvonlisävero alenee hinnanlaskun vuoksi muutamalla sentillä.
Hallitus päätti poistaa veron makeisilta ja jäätelöltä vuoden 2017 alusta. EU-komission mukaan Suomen makeisvero on epätasa-arvoinen. Virvoitusjuomissa vero säilyy jatkossakin.