Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 7 vuotta vanha

Myös oman ruoan saa purkkiin

Laukaassa sijaitseva säilyketehdas purkittaa myös esimerkiksi metsästäjien tuomaa tarkastamatonta lihaa. Sitä saa purkittaa tuojien omaan käyttöön tai lahjoitettavaksi.

Kannettomia säilykepurkkeja.
Kuva: Jani Ilola / Yle
Antti Seppälä
Avaa Yle-sovelluksessa

Säilyke Herttua Laukaassa pukkaa maailmalle noin 300 000 purkkia vuodessa.

– Tänään on säilötty possua. Ensin liha massataan, sitten se laitetaan ruiskuun, ruiskutetaan purkkiin, pannaan kansi kiinni ja kypsytetään, kertoo yrittäjä Mikko Somiska.

Säilyke Herttua tekee toista kymmentä erilaista lihasäilykettä. Somiska on vetänyt yritystä kolmisen vuotta.

– Aivan hyvin on mennyt. Alkuun sai opetella paljon kaikenlaista, mutta vanha yrittäjä opetti kisällinä. Vanha, salainen mausteresepti on edelleen käytössä, hän kertoo.

Vanhalla reseptillä

Yritys toimiikin pitkälti samalla pohjalla kuin ennenkin, panostukset ovat olleet myynnissä ja markkinoinnissa.

Purkkejahan tekisi vaikka kuinka paljon, mutta ne pitää myös saada kaupan hyllyille.

Mikko Somiska

– Purkkejahan tekisi vaikka kuinka paljon, mutta ne pitää myös saada kaupan hyllyille. Myynti käy helpommaksi mitä enemmän sitä tekee, ja nyt kolmen vuoden jälkeen alkaa olla jo verkostojakin, Somiska sanoo.

Lihat tehtaalle tulevat villisikaa lukuun ottamatta Suomesta.

– Lihaa tulee lähitiloilta, ja lähiruokaa on vähän brändätykin. Sitä on mennyt aika hyvin, lähiruokasäilykkeen myynti on kolmessa vuodessa tuplaantunut. Purkkeja myydään toreilla ja markkinoillakin, mutta isot asiakkaat ovat tärkeitä, sanoo Somiska.

Uusiakin tuotteita mietitään, mutta tällä hetkellä luotetaan vanhaan.

– Uusi tuote on iso investointi, eikä siitä tiedä miten kauppa käy, Somiska sanoo.

Myös riista menee purkkiin

Säilyke Herttua säilöö myös metsästäjien riistaa.

– Tarkastamattomalle lihalle meillä on omat laitteet, jotta voimme tehdä sekä tarkastettua että tarkastamatonta lihaa, Somiska kertoo.

Ja riistaa myös tuodaan: hirveä, villisikaa, poroa, peuraa...

Hirvisesonki alkaa, ja se tarkoittaa, että kaksi ja puoli kuukautta saa painaa ihan täysillä.

Mikko Somiska

– Hirvisesonki alkaa, ja se tarkoittaa, että kaksi ja puoli kuukautta saa painaa ihan täysillä. Lintuja emme purkita, mutta muuten laidasta laitaan, toteaa Somiska.

Nyt Somiska on laajentamassa tuotevalikoimaa.

– Tehtiin iso investointi ja ostettiin Hirvensalmelta makkaratehdas. Sinne tehdään vielä lisäinvestointeja, jotta voimme tehdä myös tarkastamatonta lihaa esimerkiksi hirviseuroille, hän sanoo.

Laukaassa yritys on siirtymässä automaattiseen purkkien täyttöön.

– Sen 20 vuotta, jonka Säilyke Herttua on toiminut, on tehty käsityönä. Jokainen purkki on yksitellen käsin laitettu ruiskulle, ja painettu pedaalista täyteen. Ensi viikolla saamme automaattisen täyttölinjan. Se täyttää purkin itse, ja vie kansikoneelle. Siitä saadaan merkittävä nopeusetu, kertoo Somiska.

Mikko Somiskaa haastatteli Titta Puurunen.

Suosittelemme sinulle