Lappeenrantalaisessa antikvariaatti Sumassa on huomattu vinyylilevyjen uusi suosio.
– Ihmiset myivät vinyylit aikanaan pois, ja nyt heitä harmittaa kovasti. He haluaisivat levynsä takaisin, kertoo yrittäjä Leena Saarinen ja lisää, että moni on kertonut vinyylillä musiikki kuulostaa paremmalta kuin cd-levyillä.
Eniten Sumassa kysellään 1980-luvun rockin ja progen perään. Saarisen mukaan Hurriganesin levyt eivät ehtisi kauaa hyllyssä lojua.
Nyt myös c-kaseteille on löytymässä kysyntää ja niitä on kaivettu myymälän varastosta. Saarinen uskoo c-kasettien pyyntihinnan vielä nousevan.
– Nuoret miehet haluavat niitä autoonsa, jossa on vain c-kasettisoitin. On myös kappaleita, joita ei saa kuin kasetteina, kun ei ole tehty uusintapainosta.
Vhs-kasetteja ei enää vastaanoteta. Vielä myytävät vhs-kasetit ovat lastenohjelmia.
Vanha konsolipeli vaihdetaan rahaksi, kun uusi julkaistaan
Divareiden on täytynyt laajentaa valikoimaansa säilyttääkseen kivijalkamyymälänsä. Monet antikvariaatit ovat siirtyneet nettiin kokonaan tai osaksi. Suman nettikauppaa pyöritetään Imatran liikkeessä.
– Pitää olla perillä siitä, mitä ympärillä tapahtuu. Muuten ei tällä alalla pärjää, Saarinen linjaa.
Pari kymmentä vuotta divariyrittäjänä toiminut Leena Saarinen onkin joutunut opettelemaan paljon uusia asioita.
Myymälässä myydään myös videopelejä. Ne kiertävät kaupassa nopeasti. Koulupäivän päätteeksi liikkeessä on suorastaan ruuhkaa. Viime viikolla julkaistiin uusi FIFA-jalkapallopeli. Se näkyi välittömästi antikvariaatissa kasvaneena valikoimana.
– Pelaajat tuovat vanhan pelin meille myyntiin, kun ostavat uuden version. Ihmiset haluavat entisestä pelistä vähän rahaa uuden hankintaan.
Höyrylaivakirjoista suuria summia
Vanhoja tietosanakirjojaan ja kirjakerhojen kirjojaan on turha kärrätä antikvariaattiin taskurahan toivossa. Niitä ei oteta vastaan ainakaan Sumassa. Dekkarit, sotakirjat ja keittokirjat puolestaan liikkuvat hyvin.
Lappeenrannassa keräilijöitä kiinnostaa erityisesti höyrylaivoista kertovat kirjat, joista saatetaan maksaa yli 200 euroa.
– Teokset sotilaspuvustosta ja puvustosta ylipäänsä ovat haluttuja. Suomalaisdekkaristien ensimmäisistä, pienen painoksen kirjoista maksetaan kymmeniä euroja.
– Karjalasta kertovat kirjat kiinnostavat niin paikallisia kuin venäläisiäkin, jotka haluavat nähdä kuvia entisajan Karjalasta.