Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 7 vuotta vanha

Takavuosien pokerihuuma hiipui – helppona pidetty rahasampo kävi vaikeaksi

Netissä pelattava pokeri oli vuosituhannen alkupuolella monen silmissä oikotie nopeaa onneen. Kaikista ei kehkeytynyt pokerimiljonäärejä, mutta suuri suosio nosti nettipelien tasoa. Riman noustessa moni pelaaja luopui leikistä, ja pelin suosio onkin laskenut roimasti.

Nettipokeri
Kuva: Yle
Saija Nironen
Avaa Yle-sovelluksessa

Muutama vuosi taaksepäin moni suomalainen tarttui pelioppaisiin ja haaveili tienaavansa omaisuuden nettipokerilla. Korttipelibuumia vauhditti se, että verotietojen myötä ihmisten tietoisuuteen nousi yllättäen pokerimiljonäärejä. Nyt verkossa pelattavan pokerin suosio on hiipunut roimasti.

– Suomessa pelaaminen on kymmenessä vuodessa laskenut radikaalisti. Oman arvion mukaan esimerkiksi ammattipelaajia oli kahdeksan vuotta sitten vielä yli 2 500 ja nyt heitä on korkeintaan neljännes tästä, sanoo pokeriammattilainen Aki Pyysing.

Pyysingin mukaan virtuaalipöydissä näkyvä pelaajakato on pitkälti seurausta siitä, että pelien taso on noussut huimasti.

Nykyään voittoja on netissä vaikeampi saada kuin aikaisemmin.

Aki Pyysing

– Pokeri ei koskaan ole tarkoittanut helppoa rahaa, mutta nykyään voittoja on netissä vaikeampi saada kuin aikaisemmin. Huonommat pelaajat ovat vähentyneet ja paremmat pelaajat puolestaan parantaneet pelaamistaan. Tämä on luonnollisesti nostanut tasoa, sanoo Pyysing.

Pitkän linjan ammattilaisen Juha Helpin mukaan nettipokerin suosio on Suomessa laskenut aavistuksen hitaammin kuin maailmalla yleensä. Buumin turmioksi hän listaa lakisäädösten kovenemisen maailmalla.

– Yksi iso yksittäinen tekijä on se, että jenkkipelaajat eivät enää saa pelata maailmanlaajuisesti. Sieltä tuli peleihin paljon huonompia pelaajia, joita vastaan suomalaiset pärjäsivät yleensä hyvin. Myös pelaajamäärät tippuivat silloin huomattavasti, sanoo Helppi.  

Apuohjelmista ollaan montaa mieltä

Pokeriaiheisilla keskustelupalstoilla innon lopahtamisesta syytetään yleisimmin apuohjelmien yleistymistä. Ohjelmat keräävät dataa pelatuista käsistä ja listaavat, miten pelaajat ovat pärjänneet. Pyysing ei kuitenkaan kääntäisi syyttävää sormea tähän suuntaan.

– Apuohjelmien käyttö on useimmilla saiteilla täysin sallittua. Uskonkin, että sitä käytetään enemmän tekosyynä sille, ettei oma peli ole luistanut. Nyt markkinoille on kuitenkin tullut myös apuohjelmatonta pokeria, jonka suosio on noussut. Mielenkiintoista nähdä, miten sen markkinat kehittyvät.

Helppi puolestaan haluaisi kieltää apuohjelmat kokonaan. Hän ei usko, että ohjelmista on pitkällä tähtäimellä hyötyä kenellekään, ja harrastajan kohdalla ne helposti syövät mielenkiintoa peliin.

Harrastelija voi nykyään joutua ikään kuin jahdatuksi.

Juha Helppi

– Isommilla panoksilla pelattaessa harrastelija voi nykyään joutua ikään kuin jahdatuksi. Ammattilaisten apuohjelmat ovat voineet merkata pelaajan niin sanotusti paistiksi, joka häviää helposti. Kun hän istuu pelipöytään, pelikavereiksi ilmaantuu välittömästi pelkkiä ammattilaisia, ja siinä ei harrastelijalla ole enää paljon mahdollisuuksia, sanoo Helppi.

Pelaamiselle on tullut uusia rajoitteita

Netissä pelattava pokeri toi aikoinaan vanhan korttipelin isoista kasinoista kaikkien saataville. Verkkopelin suosio lähti maailmalla räjähdysmäiseen nousuun vuonna 2003, Suomessa aavistuksen tämän jälkeen. Osaltaan innostusta peliä kohtaan kasvattivat televisioidut turnaukset, joissa katsojat pääsivät ensimmäistä kertaa näkemään pelaajien kortit.

– Suomessa nettipokeri houkutteli silloinuseita satoja tuhansia pelaajia. Ihan suurimman hypen aikaan jossain määrin aktiivisia pelaajia saattoi olla arviolta jopa puoli miljoonaa.

Jos sama kehitys jatkuu ja maat sulkevat rajojaan, suosio tulee laskemaan edelleen.

Aki Pyysing

Vaikka pokeria pääsee pelaamaan nykyään lähes missä ja milloin tahansa, ovat sen markkinat pirstoutuneet menneistä ajoista.

– Lainsäädännön muutoksien vuoksi emme esimerkiksi pääse enää pelaamaan amerikkalaisten eikä oikein eteläeurooppalaistenkaan kanssa. Jos sama kehitys jatkuu ja maat sulkevat rajojaan, suosio tulee laskemaan edelleen.

Pyysingin mukaan kansallinen nettipokeri on esimerkiksi Suomen kokoisessa maassa tuomittu kuolemaan, koska pelaajamäärät eivät riitä pyörittämään toimivaa nettipokeririnkiä.

– Uskon, että nettipokeri säilyy ilmiönä keskuudessamme jatkossakin, mutta sen tulevaisuus riippuu paljon lainsäädännöstä.

Suosittelemme sinulle