Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 7 vuotta vanha

A2 Pakolais-ilta purkaa pelkoja ja hoilaa yhdessä – katso vieraat täältä

Tiistain A2 Pakolais-illassa tartutaan pelkoihin, syödään puuroa ja sovitetaan uusiksi suomalaiskansallinen kappale. Illan keskustelijoina nähdään turvapaikanhakijoita, pakolaistaustaisia ihmisiä, poliitikkoja ja kotouttamisen asiantuntijoita. Kahden tunnin suoran lähetyksen juontavat somalialaisturkulainen Wali Hashi ja suomalaisturkulainen Kati Leskinen. Katso koko vieraspoppoo täältä. A2 Pakolais-illan suora lähetys TV2:ssa tiistaina 6. lokakuuta klo 21.

Liisa Leinonen,
Anna Hurtta
Avaa Yle-sovelluksessa

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Suosittelemme sinulle