Ihmisen kolme psykologista perustarvetta ovat vapaaehtoisuus, kyky toimia ja läheisyys. Uuden tutkimuksen mukaan listasta kuitenkin puuttuu yksi: hyväntekeminen.
Paras tapa lisätä omaa onnellisuutta on tehdä joku toinen onnellisemmaksi.
Frank Martela, hyvän elämän tutkija
– Evoluution kautta ihmiset ovat muodostuneet olennoiksi, jotka kokevat hyvää fiilistä silloin, kun tekevät hyvää toisille ihmisille, sanoo Helsingin yliopiston tutkijatohtori Frank Martela.
Onnellisuus lisääntyy jakamalla
Martelan ja Richard M. Ryanin tutkimukset osoittivat, että hyväntekemisellä on itsenäinen vaikutus ihmisen psykologisen hyvinvointiin ja elämän kokemiseen merkitykselliseksi.
– Kokemus siitä, että pystyy tekemään jotain hyvää, aktivoi [aivoissa] mielihyväalueita. Näin tapahtuu esimerkiksi, kun henkilö lahjoittaa rahaa hyväntekeväisyyteen, Martela selittää.
Tutkijat tarkastelivat neljässä erillisessä tutkimuksessa hyväntekemisen vaikutusta hyvinvointiin ja tulos oli kaikissa sama: usein paras tapa lisätä omaa onnellisuutta on tehdä joku toinen onnellisemmaksi.
Epäitsekäs voi paremmin
Hyvän elämän tutkija Frank Martela kertoo Yhdysvalloissa aiemmin tehdystä tutkimuksesta, jossa koehenkilöille annettiin 20 dollaria ja pyydettiin käyttämään raha joko itseen tai johonkin toiseen ihmiseen. Oletusarvona oli, että itseensä rahaa käyttävät olisivat tyytyväisempiä. Mutta miten kävikään?
Sijoita elämyksiin ja varsinkin elämyksiin muiden kanssa.
Frank Martela, hyvän elämän tutkija
– Kun ihmisiltä illalla kysyttiin, mikä fiilis heillä on, porukka, joka käytti sen 20 dollaria muihin ihmisiin, oli keskimäärin onnellisempaa kuin ne, jotka käyttivät rahan itseensä.
Martela haastaakin kääntämään perinteisen kysymyksen "tekeekö raha onnelliseksi?" muotoon "miten käytettynä raha tekee onnelliseksi?"
– Sijoita elämyksiin ja varsinkin elämyksiin muiden kanssa. Melkein paras tapa on lähteä johonkin yhteiseen kavereiden tai perheen kanssa ja maksaa kaikkien kulut.
Uudet tutkimustulokset antavat alustavaa tukea väitteelle, että kokemus hyväntekemisestä voisi olla ihmisen psykologinen perustarve. Aihe vaatii kuitenkin vielä lisää tutkimusta. Frank Martelan ja Richard M. Ryanin tutkimus julkaistiin Journal of Personality -lehdessä.