Yhdysvaltain johtaviin lehtitaloihin kuuluva The New York Times kertoo selättäneensä digitalouden aiheuttamat ongelmat: sillä on nyt enemmän tilaajia kuin koskaan aiemmin lehden 164-vuotisen historian aikana.
Merkkipaalu ylittyi äskettäin, kun The New York Timesin digiversion tilaajamäärä rikkoi miljoonan rajan. Kun yhdistetyn lehti- ja digiversion tilaajia on 1,1 miljoonaa, nousee kokonaistilausten määrä 2,1 miljoonaan.
Vastaava päätoimittaja Dean Baquet korostaa, että The New York Times on päässyt saavutukseensa toimimalla päinvastoin kuin monet muut digitalouden ongelmiin törmänneet uutistalot.
– Monet uutisorganisaatiot, jotka ovat joutuneet kilpailemaan digijulkaisujen kanssa, ovat vähentäneet rajusti työntekijöiden määrää ja investointejaan uutishankintaan. The New York Times ei ole, sanoo Baquet.
Lehti työllistää hänen mukaansa yhtä monta toimittajaa kuin 15 vuotta sitten. Lisäksi työntekijöiden joukossa on nykyisin graafikkotoimittajia, kehittäjiä, videojournalisteja ja monia muita digiajan ammattilaisia.
Baquet korostaa, että The New York Times pystyy pitämään kiinni laatujournalismista. Sen takaamiseksi muun muassa lääketiedettä koskevien uutisten kirjoittajien joukossa on lääkäreitä ja talousuutisia laativat taloustieteilijät, hän kirjoittaa lehdessään.
Korjaus klo 10.45: Miljoonarajan ylityksen ajankohta korjattu.