Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 8 vuotta vanha

Urheilun harrastamisen hinta puhuttaa Yle Puheen Urheiluillassa - ja mistä silloin oikein puhutaan?

Kuinka moni lapsi tai nuori todellisuudessa joutuu luopumaan urheilun harrastamisesta taloudellisista syistä?

Vaasan lentopallon Power Cupissa lapset ja nuoret saivat pelata, kun talkoolaiset olivat tehneet innokkaasti töitä.
Kuva: Jarno Ranta
Yle Urheilu
Avaa Yle-sovelluksessa

Mikä on harrastamisen ja nuorten tavoitteellisen kilpaurheilun ero ja mistä harrastamisen hinta todellisuudessa koostuu? Entä kuinka moni lapsi tai nuori todellisuudessa joutuu luopumaan urheilun harrastamisesta taloudellisista syistä ja mitkä ovat yhteiskunnan arvovalinnat?

Yle Puheen Urheiluillassa avataan aihetta useasta eri kulmasta. Studiossa ovat asiantuntijoina Valtion Liikuntaneuvoston pääsihteeri Minna Paajanen sekä liikunnan kansalaistoimintaa laajasti tutkinut Kati Lehtonen.

Puhelimitse oman kulmansa aiheeseen tuovat Liikkuva koulu -ohjelman johtaja Antti Blom, Suomen musiikkioppilaitosten liiton toiminnanjohtaja Timo Klemettinen, Nuorisotoimenjohtaja Tommi Laitio, Helsingin liikuntajohtaja Anssi Rauramo ja kansanedustaja Sinuhe Wallinheimo.

Urheiluiltaa isännöi Jouko Vuolle.

Ja entä kuuntelijat – kommentteja, ajatuksia, kysymyksiä – niitä voi lähettää osoitteella urheiluilta@yle.fi vaikka heti ja lähetyksen aikana tietenkin twitterin ja lähetysikkunan kautta.

Yle Puheen Urheiluilta keskiviikkona kello 18.03-20.00.

Suosittelemme