"Koirani on tuhkattu ja haudataan kanssani sitten joskus aikanaan samaan kuoppaan. Asia oli varmasti elämäni vaikeimpia." Mirja.
Psykologi, traumapsykoterapeutti Ritva Launonen Hämeenlinnan perheneuvolasta on itsekin koiranomistaja ja ymmärtää eläimestä luopumisen surua.
– Tosi isoja menetyksiä nämä lemmikin menetykset ovat. Se kertoo, että ihmiset ovat saavuttaneet sellaisen suhteen lemmikkeihinsä, että on muodostunut aito kiintymyssuhde.
– Eläin ei vaadi mitään: se on ehdotonta kiintymystä. Voit olla omana itsenäsi, ei tarvitse peitellä mitään. Se koskettaa lemmikin omistajaa, se ehdoitta kiintymys.
– Eläin ei tuomitse eikä kritisoi eikä pilkkaa eikä ei petä luottamusta. Siinä syntyy tosi kiinteä ja syvä tunnesuhde eläimeen, Launonen kuvailee.
Surematon suru palaa painamaan
"Vieläkin välillä ikävä lyö yli niin pahasti, että se lamaannuttaa. Masennuin tämän koiran kuoleman jälkeen. En tiedä pääsenkö ikinä yli tämän koiran kuolemasta." Koirarakas.
Suru on eteenpäin vievä tunne, tai sen pitäisi olla, sanoo Ritva Launonen.
– Suru muuttuu aikaa myöten, jos ei siihen jää jumiin. Aina, kun menetetään jotain tärkeää kuoleman kohdatessa, surraan myös aikaisempia menetyksiä ja kuolemia. Uusiin suruihin voi sisältyä myös aikaisempaa, surematonta surua.
– Suruprosessi etenee samalla tavalla, on kyse mistä menetyksestä tahansa. Tietysti surun voimakkuus vaihtelee tunteen ja kiintymyssuhteen syvyyden mukaan.
Syyllisyydentunne vaikeuttaa suremista
"Eniten koiran loppuvaiheissa kirvelee se, että sen liian aikainen kuolema johtui osin hoitovirheestä. Syytän itseäni tapahtuneesta ja mietin, että koira voisi vieläkin olla elossa, jos en olisi vienyt sitä eläinlääkäriin suht pienen vaivan vuoksi." Ei uutta koiraa.
– Jos lemmikin kuolintapa on ollut traumaattinen tai ihminen tuntee syyllisyyttä siitä, prosessi on paljon vaikeampi ja siihen liittyy trauman työstämistä. Suru ei lähde eteenpäin eikä vie sinua eteenpäin. Syyllisyys jumiuttaa, ja tapahtuman kauheus.
– Jos lemmikin kuolemaan liittyy yllättävä ja äkillinen tapahtuma, alkaa miettiä, olisiko sen voinut estää. Jos sitä joutuu miettimään, se vaikeuttaa suremista. Samat keinot auttavat, puhuminen ja lohtu, ymmärrys, mutta onhan se vaikeampaa. Suru jää elämään, mutta että pääsisi edes suurimmasta tunnetaakasta irti, kertoo Launonen.
Lemmikin kuolema lapsille usein ensikosketus kuolemaan
Launonen tekee paljon työtä lasten kanssa ja lemmikkien kuolemat ovat työssä yksi iso teema. Monille lapsille lemmikin kuolema on elämän ensimmäinen kosketus kuolemaan. Siinä todentuu, mitä kuolema tarkoittaa, kertoo Launonen.
Uusi lemmikki saattaa olla laastari, lapsi ei ikään kuin saa surra ja se ei ole hyvä.
Ritva Launonen
– Joskus lapsille ostetaan heti uusi lemmikki ja siitä mietin, että halutaanko suru poistaa? Ajatellaan, että lapsi ei kestä surua. Ehkä siinä on kuitenkin enemmän kyse lapsen vanhempien omasta kyvystä kestää lapsen surua. Lapsi kestää surun, jos häntä lohdutetaan ja yhdessä surraan.
– Uusi lemmikki saattaa olla laastari, lapsi ei ikään kuin saa surra ja se ei ole hyvä. Lapsellakin pitää olla oikeus surra, muistuttaa Launonen.
Kannattaako lapsen nähdä kuollut lemmikki tai olla mukana lemmikin lopetuksessa? Lapselle tärkeää on, että mukana ovat turvalliset aikuiset ja lohdutuksen tunne.
– Ei kuolleen lemmikin näkeminen vaurioita lasta, jos siinä on se ymmärrys, lohtu ja tuki. Silloin lapsi tajuaa kuoleman lopullisuuden. Kuoleman merkityksestä pitää puhua, kouluikäiset vasta alkavat ymmärtää sen peruuttamattomuuden. Asiat pitää käydä läpi ja aikuisen itsensä pitää olla sinut asian kanssa.
"Monia (ihmis)lähiomaisia menetettyäni - oma äiti mukaanlukien - voi sanoa, että koiran kuolema tuntuu yhtä raskaalta ja surulliselta kuin ihmisen kuolema. Itkut itketään ja ajan myötä muistellaan hymy huulilla yhteisiä aikoja." Elämäntapa.
– Kuolema voi olla myös perhettä yhdistävä. Kun suru menee eteenpäin, kuollut lemmikki muuttuu voimavaraksi. Siitä jää hyviä muistoja ja se säilyy mielessä ja antaa voimaa elämään. Siitä tulee osa ihmistä, kertoo Launonen.
Somettaminenkin voi auttaa suruun
"Menetin oman koirani tapaturmassa, se oli nuori ja terve. Syytin itseäni tapahtuneesta. Suru oli hirveä, itkin ja itkin vaan. Julkaisin asian somessa ja sain valtavasti tukea, joka lohdutti minua." Eläinystävä
.
Surusta puhuminen auttaa, mutta tukea voi saada myös sosiaalisen median kautta.
– Some on huiman hyvä tukiväylä, siellä samanhenkiset ihmiset löytävät toisensa. Monet kuuluvat ryhmään, missä on muita saman rodun ihmisiä. Sieltä saa tukea, ja harrastuskavereilta, se on tosi tärkeää.
"Vain toinen koiraihminen ymmärtää sen surun, joka lemmikin menettämisestä tulee." Elämäntapa.
– Rituaalit ovat tärkeitä, eli lapsille ja aikuisillekin se hautaaminen, muistelot ja hyvästijätöt, ja että voi jakaa sen jonkun kanssa, ja joku ymmärtää miltä musta tuntuu.
Kukaan muu ei voi määrittää surun määrää
Ritva Launonen neuvoo suojaamaan itseään ymmärtämättömiltä ihmisiltä suruaikana.
"Ei tarvita kuin yksi pieni asia mikä vetää kaikki asiat esiin. Harva se ilta kyyneleet valuu pitkin poskia, ja ikävöin. Työpaikalla asiaa ihmeteltiin miten voin surra eläimen menetystä niin paljon." Gone but never forgotten.
– Ihmisillä on erilainen suhde eläimiin ja suru voi olla käsittämätöntä ihmiselle, joka ei ole kokenut syvää tunneyhteyttä eläimeen. Kukaan ei voi määrittää surun määrää, mikä se voi olla tai pitää olla.
Surulle on oltava oma aikansa ja paikkansa.
Ritva Launonen
– Surulle pitää olla oma paikka elämässä. Voi tehdä työpäivän ja surra sen jälkeen, ja siihenkin voi olla rituaaleja. Surulle on oltava oma aikansa ja paikkansa. Muuten suru voi tulla läpi silloinkin, kun sitä ei halua.
Uuden lemmikkieläimen vaikutus surusta yli pääsemiseen on Launosen mukaan hyvin yksilöllistä.
– Suru on hyvä surra, tulee uusi lemmikki tai ei. Vanhan eläimen suremisellekin pitää jäädä oma tilansa. Se on hyvin yksilöllistä, mikä on hyvä, ja kukin toimii omalla tavallaan. Monille käy niin, että ensin ajattelee "en ota enää ikinä uutta" ja sitten joskus vielä haluaakin.
Sururyhmiä Suomeenkin?
"Selvisin pahimman yli sururyhmän ansiosta. Asuin tuolloin Yhdysvalloissa, missä lemmikin menettäneiden sururyhmät ovat yleisiä. Siellä sai puhua omasta tuskastaan pelkäämättä kuulevansa tökeröitä kommentteja." Sieluun jäi reikä.
– Jos ihmisillä on sellaiseen tarvetta, niin eihän sururyhmä mikään huono idea ole. Ehkä Facebook on jo se sururyhmä, joka yhdistää, samoin lemmikkiin liittyvät harrastukset, nehän ovat tosi sosiaalisia, Launonen pohtii.
"Tärkein omalla kohdallani asian hyväksymisessä on ollut että nyt lemmikki on paremmassa paikassa ja ainakaan häntä ei satu enää." Pietro.
– Suru kertoo siitä, että on menettänyt jotain merkityksellistä. Jos elämässä on kokenut jotain sellaista, se on hieno asia.