Viime yöt ovat tarjonneet tähtitaivaalla huikeaa revontulten tanssia. Useana peräkkäisenä iltana ja yönä revontulia on näkynyt pakkastaivaalla runsaasti.
Lisäksi aamutaivaalle on vieretyksin kokoontunut komea planeettaryväs, kertoo Oulun tähtitieteellisen Arktos-seuran puheenjohtaja Jussi Kantola.
– Itäisellä taivaalla konjuktio jatkuu lähes koko lokakuun. Tänään kuun vierellä näkyy Venuksen, Jupiterin ja Marsin konjuktio Regulus-tähden lähellä, Kantola kertoo.
– Kirkkain planeetta on aamu- ja iltatähtenä tunnettu Venus.
Näytöksissä taivaankappaleita pääsee tarkastelemaan lähempää
Paras paikka Oulussa yötaivaan tähystelyyn on Puolivälinkankaan tähtitorni. Oulun moottoritien varressa, lentävää lautasta muistuttavan Puolivälinkankaan vesitornin huipulla, on Arktos-seuran observatorio.
Siellä seura järjestää suosittuja tähtinäytöksiä torstai-iltaisin. Perjantaiaamuna konjuktion kunniaksi järjestetty ylimääräinen näytös alkoi jo kello viiden aikaan aamulla.
Tähtinäytöksiin ilmoittaudutaan netissä etukäteen, sillä torniin pääsee kerrallaan vain puolenkymmentä lämpimästi pukeutunutta vierasta.
– Kun sää salliii, oven takana on yleensä pieni jono tulijoita, Jussi Kantola kertoo.
Perjantaina suurin kaukoputki suunnattiin Jupiteriin, jonka läheisyydestä erottui vaivatta sen neljä suurinta kuuta: Europa, Io, Ganymedes ja Kallisto.
Vesitornin kattotasanteella voi pienemmistä kaukoputkista lisäksi seurata kuuta ja sitä osin varjostavaa maan kajoa sekä planeettoja.