On muslimien pyhä, perjantaisaarna ja rukous: Kirstinkadun moskeijaan Kalliossa virtaa pikku hiljaa muslimimiehiä. Kengät jätetään eteiseen suitsukkeen viereen, jalat pestään kylpyhuoneessa, ovensuusta otetaan rukoushattu päähän. Katossa lepattavat vihreät liput, tuulettimen hurina, tuoksu, puheen rytmi ja ihmiset piirteineen saavat ajattelemaan, että on jossain päin Pakistania enkä Helsingin Kalliossa.
Tässä moskeijassa saarnataan pakistanilaisten omalla kielellä, urdulla.
– Ymmärrämme puhetta pitävää imaamia paljon paremmin, kun voimme kuunnella sitä omalla kielellämme, Pakistanilaisen moskeijan hallituksen puheenjohtaja Mohammad Altaf Raja sanoo.
Kieltä ja ympärillä olevaa kulttuuria korostavia moskeijoita on alkanut syntyä Suomeen entistä enemmän. On bangladeshilaisten, kosovolaisten, kurdien ja bosnialaisten moskeija. Mohammad Altaf Rajalle ilmiö on tuttu.
– Äidinkieli on tärkeä asia. Omankielisessä moskeijassa näkee vanhoja tuttuja. Voi puhua oman maan asioista ja vaihtaa kuulumisia, Raja sanoo.
– On tärkeää, että lapsemme saavat oppia omaa kieltä ja kulttuuria. Jos on syntynyt Suomessa, ei tiedä Pakistanista paljoakaan – mistä me tulemme ja keitä me olemme, Mohammad Altaf Raja jatkaa.
Pakistanilaisten moskeijassa näkyykin lapsia. Pari pientä poikaa on lähtenyt isoisänsä kanssa juhlavaatteissaan kuuntelemaan perjantaisaarnaa. Pojat kiemurtelevat lattialla. Saarna kestää 40 minuuttia. Joku vanhemmistakin herpaantuu: rukousnauhojen sijaan myös älypuhelimia räplätään saarnan aikana.
Moskeijan tunnelma on vapaa ja lämmin. Kukaan ei kieltäydy kuvista. Minua kätellään. Moskeijassa vierailevan ei-musliminaisen toivotaan pitävän huivia, mutta se ei ole pakollinen. Saarnan jälkeen tarjoillaan teetä ja keksejä hopeatarjottimelta, ja jutellaan Pakistanista.
Lönnrotinkadun moskeija
Roihuvuoren moskeija
Tataarimoskeija
Shiiamoskeija