Tänään vietetään epäonnistumisen päivää. Päivän tarkoituksena on hälventää negatiivista suhtautumista epäonnistumiseen ja kannustaa ihmisiä yrittäjyyteen.
Perinne käynnistyi Suomessa viisi vuotta sitten. Tapahtuman taustalla vaikuttavat suomalaiset opiskelijat, joiden mielestä epäonnistuminen on viimeinen tabu, joka suomalaisessa kulttuurissa on murrettava.
Jokainen on mokannut joskus. Joskus se kirpaisee kipeästi. Epäonnistumisesta voi kuitenkin selvitä. Epäonnistumisen ei tule antaa masentaa mieltä, vaan niistä saatu oppi tuo aineksia uusiin yrityksiin.
Monen nykyisen huippuyrittäjän läpimurtoa on edeltänyt yritysten ja epäonnistumisten kuoppainen tie. Kokemus on se nimi, jonka annamme erehdyksillemme, on todennut myös tunnettu kirjailija Oscar Wilde aikoinaan.
Parhaimmillaan koetut mokat saa käännettyä riemukkaiksi tarinoiksi, jotka tuovat hilpeyttä illanviettoihin ja muisteluihin loppuelämäksi. Ajan myötä itselleen voi nauraa!
Yle Uutiset kokoaa tarinoita pahimmista epäonnistumisen kokemuksista. Mikä on sinun oman elämäsi pahin epäonnistuminen?