Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 8 vuotta vanha

Luistinrata ja ensimmäinen pysäköintitunti ilmaiseksi – kaksi kokoomuslaista visioi Turun keskustaa elävämmäksi

Turun suurimman valtuustoryhmän, kokoomuksen ryhmäjohtajat haluaisivat elävöittää Turun keskustan. Kaksikon mielestä keskusta tarvitsisi muun muassa toribasaarin ja baarikadun.

Turun kauppatori.
Turun kauppatori. Kuva: Simo Kymäläinen / Yle
Sannimari Lehtilä
Avaa Yle-sovelluksessa

Kokoomuksen valtuustoryhmän puheenjohtaja Lauri Kattelus ja kaupunkisuunnittelu- ja ympäristölautakunnan puheenjohtaja Niko Aaltonen ovat laatineet yli 20 toimenpidettä, joilla Turun keskusta elävöityisi. He rakentaisivat kauppatorille esimerkiksi suihkulähteen ja luistinradan.

Tori on sydän

Kauppatorin ympäristöön Aaltonen ja Kattelus haluaisivat lämpimän myyntihallitilan torin Aurakadun puoleiseen reunaan. Kauppiaskadun he muuttaisivat Bar Street -kävelykaduksi. Mallia on haettu Kööpenhaminasta.

– Tällainen lämmitetty tuplakatos, jonka väliin jäisi avoin torialue, voisi toimia Turussakin. Maahanmuuttajataustaisen väestön lisääntyessä torielämään toisi hienon lisän vaikka katoksen kehittyminen aidoksi monikulttuuriseksi basaariksi, sanoo Kattelus suunnitelmasta.

Hän ja Aaltonen uskovat, että keskusta heräisi henkiin tekemällä Turun terassiluvista ja käytännöistä nykyistä paljon joustavampia.

– Muutenkin lupakäytännön helpottaminen erilaisille ruokakioskeille ja kojuille auttaisi tekemään Turusta mielenkiintoisen katuruokakaupungin, Aaltonen sanoo.

Katteluksen mukaan lisää elämää ja tapahtumia saataisiin esimerkiksi luomalla uusi, ilmainen keikkapaikka turkulaisille bändeille.

– Torille tai uudelle kävelykadulle mahtuisi hyvin helposti varattavissa oleva ulkolava. Talvisin torilla voisi hyvin olla vaikka luistelukenttä, Kattelus sanoo.

Katteluksen ja Aaltosen mielestä keskustaa elävöittäisivät myös lainattavat kaupunkipyörät, ilmainen WiFi-verkko keskusta-alueella sekä kaikkien palveluiden yhteispalvelupisteen sijoittaminen torin laidalle.

Liikkuminen helpommaksi ja halvemmaksi

Aaltonen ja Kattelus lähtisivät myös tekemään joukkoliikenteestä houkuttelevampaa.

– Voitaisiin kokeilla esimerkiksi maksutonta bussilippua sunnuntaisin. Tällaista ostossunnuntaita kannattaisi kokeilla, Aaltonen sanoo.

He ehdottavat myös ensimmäisen pysäköintitunnin muuttamista maksuttomaksi.

Suosittelemme