Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 8 vuotta vanha

Maahanmuuttajat huomioidaan Vantaan budjetissa, mutta "He ovat ehdottomasti voimavara"

Vantaa varautuu ensi vuoden budjetissaan oleskeluluvan saaneiden maahanmuuttajien määrän tuntuvaan kasvuun. Maahanmuuttajat muodostavat jo nyt olennaisen osa kaupungin työikäisestä väestöstä.

Musliminainen.
Kuva: Yle
Vesa Sundqvist
Avaa Yle-sovelluksessa

Vantaan vastaanottokeskuksissa on nyt noin tuhat turvapaikanhakijaa.

Vantaan vastaanottokeskuksista turvapaikan saaneiden lisäksi Vantaalle odotetaan ensi vuonna saapuvan oleskeluluvan saaneita muualta maasta.

Vantaa on jo nyt väkilukuun suhteutettuna maan maahanmuuttajavaltaisin kunta. Maahanmuuttajien osuutta kunnan talolusarviossa on kuitenkin vaikea eritellä, koska menoissa maahanmuuttajat näkyvät samalla tavalla kuin muutkin vantaalaiset, sanoo Vantaan monikulttuurisuusasiain päällikkö Hannele Lautiola.

Oleskeluluvan saaneiden turvapaikanhakijoiden määrän lisääntyminen ja muu maahanmuutto otetaan Vantaan talousarviossa huomioon muun muassa työllisyyspalveluiden määrärahojen kasvattamisella. Kuluvan vuoden budjettiin verrattuna niitä kasvatetaan seitsemällä miljoonalla eurolla.

Luonnollisesti kasvuun vaikuttaa muutenkin kaikkien suurten kaupunkien vaikea työllisyystilanne. Vantaalla työttömyysaste on noin 12 prosenttia.

Maahanmuuttajien kohdalla esimerkiksi heikko kielitaito voi vaikeuttaa työllistymistä verrattuna muuhun väestöön. Tämä näkyy työllisyysmäärärahojen suurempana tarpeena. Maahanmuutto ja yleinen kustannustason nouseminen aiheuttavat vuosittain kolmen prosentin kasvupaineen sosiaali- ja terveyspalveluille.

"Bussit eivät kulkisi ilman maahanmuuttajia, eikä terveyskeskuksissa olisi riittävästi lääkäreitä ilman heitä"

Lautiola ei kuitenkaan pidä maahanmuuttajia taakkana kunnantaloudelle.

– He ovat ehdottomasti voimavara. Se näkyy hyvin nyt, kun olemme organisoimassa turvapaikanhakijoiden tukemista. Meillä on jo vahvoja maahanmuuttajien omia järjestöjä, jotka haluavat auttaa tässä työssä niin, että maahanmuuttajat itse auttavat toisiaan.

Lautiolan mukaan maahanmuuttajat ovat tarpeellinen voimavara myös koko Vantaan väestölle.

– Bussit eivät kulkisi ilman maahanmuuttajia, eikä terveyskeskuksissa olisi riittävästi lääkäreitä ilman heitä.

Maahanmuuttajat kasvattavat Vantaan työikäistä väestöä

Vantaa kuuluu Suomen voimakkaimmin kasvaviin kaupunkeihin. Väestönlisäys on viime vuosina perustunut lähes pelkästään maahanmuuttajamäärien kasvuun.

Viiden viime vuoden koko väestönlisäyksestä lähes 90 prosenttia on tullut vieraskielisistä. Vuonna 2013 koko väestönlisäys tuli maahanmuuttajista ja viime vuonnakin melkein kokonaan. Tämän vuoden alkupuolella myös Suomen sisäinen muuttoliike on kasvattanut vantaalaisten määrää.

Vantaan työikäisen väestön ennustetaan kasvavan jatkossakin ja kasvun arvioidaan perustuvan pelkästään vieraskielisen väestönosan kasvuun.

Vantaalla asui tämän vuoden alussa 210 800 henkilöä. Heistä 30 260 puhui äidinkielenään jotain muuta kieltä kuin suomea tai ruotsia. Suurimmat maahanmuuttajaryhmät Vantaalla ovat virolaiset ja venäläiset, joita kumpiakin on vantaalaisista noin kuusi ja puoli tuhatta.

Vantaan suomenkielisen väestön määrä on ollut viime vuosina laskussa. Vuonna 2014 suomenkielisten määrä väheni kolmatta vuotta peräkkäin.

Suosittelemme