– Tämä on ehkä kaikkein mukavin osa tätä työtä, kun pääsee penkomaan näitä viilukasoja. Sieltä löytyy välillä todellisia aarteita. Sitten ei saakaan koko päivänä mitään aikaiseksi, kun niitä pyörittelee ja suunnittelee, naureskelee soitinrakentaja Ari-Jukka Luomaranta sovitellessaan viilulevyjä kitaran takalevyä kuvaavaan sapluunan sisälle.
Maailman uhanalaisimmasta puusta, Brasilian ruusupuusta tehdyt viilut ovat samaa erää kuin mistä eduskuntatalon istuntosalin kalusteet on tehty. Yksilölliset viilut antavat soittimille upeat ulkonäkönsä. Vain ennen vuotta 1991 kaadetuilla puilla saa tehdä kauppaa, sekin vaatii oman luparuljanssinsa.
Kokkolalainen soitinrakentaja Ari-Jukka Luomaranta on alansa huippuja maailmassa Gipsy Jazz-kitaroiden rakentajana. Muita kyseisiin kitaroihin erikoistuneita rakentajia ei pohjoismaissa ole. Soittimien esikuvana ovat 1930-luvulla kehitetyt ranskalaiset Selmer-kitarat. Selmer-Maccaferri -kitarat yhdistetään tänä päivänä yleisesti Gipsy Jazz -tyylin legendaan Django Reinhardtiin.
Reinhardtin ihailusta alkoi myös Luomarannan ura soitinrakentajana. Kun ei mieleistä kitaraa löytynyt, se piti tehdä itse. Ensimmäiset vajaat kymmenen vuotta hän nikkaroi soittimia oman työnsä ohella, kunnes vuonna 2002 siirtyi täysipäiväiseksi ammattilaiseksi. Huipulle pääsy vaatii täydellistä sitoutumista.
– Varmaan tärkein asia on hullu intohimo asiaan, että kaivaa tarvittavan tiedon vaikka kiven alta.
Pienen piirin harrastaman musiikkilajin parista löytyivät Luomarannalle globaalit markkinat. Alussa kilpailuakin oli vähemmän.
– Silloin kun aloin rakentamaan näitä, mustalaisjazzia harrastettiin lähinnä alkuperäisissä paikoissa, joista tämä musiikki lähti, eli Ranskassa, Belgiassa ja Saksassa. Nykyään myyn näitä ympäri maailman kun buumi on levinnyt. Toki rakentajiakin on tullut sittemmin lisää.
Nykytietämyksellä parempia kitaroita
Selmer-Maccaferri -kitaroiden valmistamisen mahdollisti alkuperäispiirustusten julkaiseminen kirjassa. Luomaranta on itse päässyt tutustumaan kymmeniin alkuperäisiin Selmereihin, hän on myös huoltanut niitä. Selmer-Maccaferri -kitaroita valmistettiin aikanaan alle tuhat kappaletta, niistä jäljellä on alle puolet. Tuotanto loppui 1952.
Ulkoisesti Luomarannan kitarat erottaa alkuperäisestä vain AJL-Guitarsin logo. Silmältä piilossa sen sijaan lymyää pitkään viilattuja yksityiskohtia.
– Olen vuosia miettinyt kansirimoja, että laatikon saisi soimaan mahdollisimman hienosti. Kun nitä tarkastelee, niin kyllä ne hieman eroavat alkuperäisestä. Lisäksi kaulassa on esimerkiksi hiilikuituvahvikkeet ja kahteen suuntaan säädettävä kaularauta.
Käytetyt puulajit ovat samoja kuin 30-luvulla, mutta yksilöillä on eronsa.
– Puun valinta on tärkeää, aikoinaan ei ollut niin hyviä puita käytettävissä. Alkuperäiset on tehty vähän mistä sattuu, niiden laatu vaihtelee paljon kun elettiin sodan läheisyydessä. Nykyään on paremmat mahdollisuudet käyttää hyvää puuta.
Huippuhinnoissa olevat alkuperäiset Selmerit ovat keräilyharvinaisuuksia. Laadultaan nykykitara voi ajaa alkuperäisen ohitse.
– Kun näistä kitaroista tulee yhtä vanhoja kuin Selmerit on nyt, niin varmasti nykykitarat ovat parempia. Vanhat kitarat ovat keräilyharvinaisuuksia, mutta se on eri juttu.
Huippusoittimessa yhdistyvät sointi, soitettavuus ja ulkonäkö. Käsintehtyjen kitaroiden arvostus on noussut.
– Kyllähän sitä on totuttu ajattelemaan, että kitara on halpissoitin ja viulusta voidaan maksaa satatuhatta. Mutta kyllä kitarastakin maksetaan nykyään yhtälailla.
Intohimoiset harrastajat ovatkin valmiita satsaamaan soittimeensa. Luomaranta intoutuu kertomaan korealaisesta asiakkaasta, joka lensi Kokkolaan huollattamaan Selmeriään. Kitaristilla oli huonevaraus hotellista viikoksi, mutta kitara tuli kuntoon parissa tunnissa. Samalla hän pääsi kokeilemaan Luomarannan tekemää soitinta.
– Hän sanoi silmät ymmyrkäisenä, että hän oli luullut, että Selmer on paras, mutta tämmöisen hän haluaa tilata.
Soimaton mustalaisjazz-matkakitara löysi ostajansa
Luomarannan erikoistuminen pienen asiakaskunnan soittimiin otti uuden loikan kun kanadalainen meribiologi halusi harjoitussoittimien, jota voi soittaa muita häiritsemättä. Mies asui pitkiä pätkiä tutkimusaluksilla, joiden ohutseinäisissä hyteissä harjoittelu vuorotyötä tekeviä kollegoita häiritsemättä oli hankalaa. Lisäksi kitaran piti saada pakattua pieneen tilaan. Sen voikin purkaa ja kasata nopeasti ilman työkaluja kun rakenne on kasassa parin ruuvin varassa.
Toimeksianto soti soitinrakentajan moraalia vastaan.
– Koitin varmaan vuoden verran vastata niihin sähköposteihin kohteliaasti jotain ennen kuin innostui asiasta. Onhan se niin, että soitinrakentajan on mietittävä miten se kitara soi, eikä miten se ei soi.
Lopulta Luomaranta antoi periksi ja ryhtyi sahaamaan lankusta luonnoksia. Ari-Jukka tutki valokuvista kitaristien soittoasentoja ja ruksi kaiken ylimääräisen pois eli ne osat, jotka eivät koskettaneet kitaristia. Muutoin kitaran strategiset mitat ja kaula ovat tismalleen alkuperäisiä.
– Kun tein sen ensimmäisen, ajattelin että onhan tässä jotain järkeä. Tein muutaman lisää, laitoin Facebookiin ja nyt olen myynyt niitä jo parikymmentä.
Kauppa on käynyt, vaikka ihan kelvollisesti soivia, tehdasvalmisteisia kitaroita saisi huomattavasti halvemmalla.