Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 7 vuotta vanha

Suomessa on jo 80 moskeijaa, viisi niistä avasi meille ovensa: Tervetuloa mukaan vierailulle

Suomen noin 80 moskeijaa tai rukoushuonetta poikkeavat toisistaan paljon. Moskeijoissa käytetään eri kieliä, mutta eroja on myös moskeijoiden edustamissa koulukunnissa. Kun toisessa ei kätellä naista, nurkan takana niin jo tehdään. Vierailimme viidessä erityyppisessä moskeijassa.

Reeta Salminen,
Eetu Pietarinen,
Anna Hurtta
Avaa Yle-sovelluksessa

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Koottua tietoa rukoushuoneista on vaikea saada. Kenttä on hajallaan ja tietoa saarnaavista imaameista tai paikan jäsenistöstä ei ole vielä missään. Selvitimme millaisia ajatuksia ja tapoja eri moskeijoissa on pääkaupunkisedulla.

Apunamme oli Suomen islamilaisen neuvoston puheenjohtaja Anas Hajar. Hänen kertomiensa tietojen ja omien selvitystemme perusteella valitsimme pääkaupunkiseudun noin 30 moskeijan joukosta viisi.

Moskeijoita pyydettiin esittelemään vapaasti omaa yhteisöään. Halusimme tietää, keitä moskeijassa käy, mitä siellä opetetaan ja mikä on heille tärkeää?

Moskeijoiden tunnelmat vaihtelivat selvästi. Kristittyä naistoimittajaa kohdeltiin eri moskeijoissa eri tavalla. Toiset kieltäytyivät jopa yhteisestä kuvasta naisen kanssa. Vierailuista tuli mielenkiintoinen matka erilaisten muslimiyhteisöjen rukoushuoneisiin.

Valitsemalla kartalta pääset mukaan vierailulle moskeijoihin.

Kartta Kartta

Suosittelemme sinulle