Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 7 vuotta vanha

Apulannan rokkimuseon avaaminen viivästyy – "nälkä kasvoi syödessä"

Apulanta-yhtyeen Hennalan kasarmialueelle suunnitteleman museon oli määrä aueta jo loppukesästä, mutta sittemmin matkaan on tullut mutkia. Kulttuurihistoriallisiin tiloihin halajaisivat muutkin muusikot.

Apulannan Sipe Santapukki.
Kuva: Meeri Niinistö / Yle
Meeri Niinistö
Avaa Yle-sovelluksessa

Vanhan sotilasmuseon tiloja Lahdessa on remontoitu koko kesä. Yli 100-vuotias rakennus on vaatinut ehostusta, myöntää kesän remonttihaalareissa viihtynyt Apulanta-yhtyeen Sipe Santapukki.

Niitä on tullut muualtakin kuin Lahdesta. Ihan terävimmästä kärjestä. Kaikenlaisia sidosryhmiä on syntymässä.

Sipe Santapukki

Apulanta-museo on tarkoitus saada valmiiksi vuoden loppuun mennessä. Museon oli aluksi tarkoitus aueta loppukesästä.

– Tämä vuosi on hyvä deadline. Kun syödään jouluruokia, olisi hyvä olla valmista. Olisimme saaneet museon valmiiksi loppukesäksi, mutta nälkä kasvoi syödessä ja museosta piti saada hieno.

Tiloihin on syntymässä treenikämpän lisäksi museotilat ja kahvila. Näytille pannaan esineitä yhtyeen lähes 25-vuotiselta taipaleelta. Esille tulee esimerkiksi koulureppu yhtyeen alkuajoilta.

Apulanta-museo
Apulannan päämaja on vanhan sotilasmusiikkimuseon rakennuksessa. Kuva: Meeri Niinistö / Yle

Terävin rock-kärki Hennalaan

Santapukin mukaan Apulannan rokkimuseo on herättänyt kiinnostusta laajalti.

– Rakennuksesta piti tulla päämajamme. Sitten kävi ilmi, että on monia virkaveliä, jotka haluaisivat antaa omatkin tavaransa näytille. Ehkä näin tapahtuu, jos saamme raivattua tilaa.

Yhtyeelle on sadellut yhteydenottoja, mutta Santapukki on niistä salamyhkäinen.

– Niitä on tullut muualtakin kuin Lahdesta. Ihan terävimmästä kärjestä. Kaikenlaisia sidosryhmiä on syntymässä. Voin luvata, että suunnitelmat rikastuttavat lahtelaista kulttuuritoimintaa.

Santapukki huomauttaa, että bändin ostaman vanhan sotilasmusiikkimuseon tilat ovat rajalliset. Apulanta omistaa Lahden Hennalassa entisellä kasarmialueella tällä hetkellä kaksi rakennusta.

– Neliöt loppuvat jossain vaiheessa kesken, mutta onhan Hennalassa tilaa. Emme kuitenkaan vielä laajenna. Olemme tyytyväisiä siihen, että meillä on treenikämppä ja taidekeskus alueen toisessa päässä. Tähän [entiseen sotilasmusiikkimuseoon] tulee museo ja päämaja.

Apulanta-museon kahvila tekovaiheessa.
Museon tiloihin tulee myös kahvila. Kuva: Meeri Niinistö / Yle

Ulkoseinät mukaan lähtiessä

Yksi näyttävimmistä Apulannan tulevista museokalusteista on treenikämppä, joka siirretään kokonaisuudessaan Heinolasta Lahden Hennalaan – ulkoseiniä myöten.

Vuodesta 1992 palvellut treenikämppä on saanut purkupäätöksen,joten Apulanta nappasi seinät mukaansa.

En vielä tiedä, onko museo jatkossa auki joka päivä, mutta se on varmaa, että se on auki säännöllisesti.

Sipe Santapukki

Rumpuja tuskin pääsee silti paukuttamaan, eikä biisejäkään harjoitella museon aukioloaikoina. Silloin kukaan ei kuulisi mitään, vitsailee Santapukki.

– On hieno ajatus, että päämajassamme on avoimien ovien päiviä. En vielä tiedä, onko museo jatkossa auki joka päivä, mutta se on varmaa, että se on auki säännöllisesti. On hienoa, että jengi pääsee tutkimaan mestojamme, jos ne haluavat.

Suosittelemme sinulle