Helsinkiin suunnitteilla oleva suurmoskeijahanke on Suomen islamilaisen yhdyskunnan imaamin ja Suomen islamilaisen neuvoston puheenjohtajana toimivan Anas Hajjarin mukaan hyvä hanke, mutta ei riittävä.
– Helsinkiin tarvitaan jopa kolme suurmoskeijaa, Anas Hajjar sanoo.
Hajjarin mukaan erityisesti muslimien juhla-aikoina nykyisissä rukoushuoneissa on täyttä. Muslimien paastoaikaan, eli ramadanina, sekä siihen liittyvien id-juhlien aikaan nykyisten rukoushuoneiden ja moskeijoiden tiloissa pitää rukoilla osin jopa käytävillä ja ulkona. Myös ylimääräisiä tiloja on jouduttu vuokraamaan vartavasten suuria juhlia varten.
– Pääkaupunkiseudulla muslimien juhla-aikoina id-rukouksissa käy tätä nykyä jo noin 10 000 rukoilijaa. Miehiä, naisia ja lapsia. Jos yksittäiseen (suunnitteilla olevaan) suurmoskeijaan mahtuu rukoilemaan korkeintaan 1 500 rukoilijaa kerralla, jää vielä paljon ihmisiä vaille tiloja, Hajjar laskee.
Tiloja kaivataan lisää
Pääkaupunkiseudulla on tällä erää noin kolmekymmentä muslimien rukoustilaa. Koko Suomessa moskeijoita arvioidaan olevan noin 80. Tilat ovat pieniä ja niihin mahtuu kerralla korkeintaan satoja ihmisiä. Suurmoskeijasta ollaan suunnittelemassa jopa 20 000 neliön tiloja, mutta kokonaisuudessa olisi mukana myös urheilu- ja nuorisotiloja sekä muita palveluita muslimeille. Rukoustiloihin mahtuisi näillä näkymin juuri tuo noin 1 500 henkeä.
– Suurmoskeijoita tarvittaisiin ainakin Helsingin keskustaan, mutta myös itään ja pohjoiseen omansa. Ainakin nämä kolme. Lisäksi tietenkin Espoo ja Vantaa tarvitsevat omansa, Hajar laskee.
Hajarin mukaan suurmoskeijat ehkäisisivät radikalisoitumista, sillä musliminuoret tuntisivat olevansa hyväksyttyjä tässä yhteiskunnassa.
– Nyt ollaan jo myöhässä aikataulusta. Suomessa on jo ainakin 65 000 muslimia, ja määrä lisääntyy koko ajan. Tarve uusille isoille paikoille lisääntyy, Hajjar sanoo.