Isä katosi sodassa, kattokruunu jäi – kokosimme kuvia suomalaiskodeista löytyvistä muistoesineistä
Pyysimme yleisöä lähettämään kuvia kodeistaan löytyvistä esineistä, jotka muistuttavat Suomen sodista. Rintamalla askaroidut puhdetyöt, venäläisten sotavankien esineet, ja muut sota-ajoista ja edesmenneistä sukulaisista muistuttavat tavarat koristavat useita suomalaiskoteja.
Petter Raak taisteli Hiitolan paksujalassa, kun sai kimppuunsa kolme neuvostliittolaista sotilasta. Luoti lävisti kypärän, mutta Petter Raak selviytyi. Kuva: Karri Laihonen / Yle
Juha Raakin omistama kypärä ei olisi kovin erikoinen muistoesine, ellei siinä ammottaisi valtava luodinreikä. Kypärä kuului hänen jatkosodassa taistelleelle isälleen Petter Raakille.
Petter Raak joutui taistelussa yksin vastatusten kolmen Neuvostoliiton sotilaan kanssa Karjalan Hiitolassa 12. elokuuta 1943. Raak ampui sotilaista kaksi. Kolmas neuvostosotilaista konttasi nopeasti karkuun ja kipusi läheisen navetan vintille turvaan. Sieltä hän ampui Raakia päähän.
Luoti kimposi kypärästä ja upposi Petter Raakin vasempaan olkapäähän.
Petter Raak palasi kotiin ja toi kypärän mukanaan. Hän eli yli 80-vuotiaaksi. Viimeinen sirpale leikattiin olkapäästä vuonna 1982. Jos luoti olisi osunut millin tai pari alemmas, ei olisi ollut tarinaa kerrottavaksi.
Tarina reikäisestä kypärästä on ainut sota-ajan muisto, jonka Petter Raak pojalleen kertoi. Kypärä on yksi niistä monista esineistä, joiden tarinoita ja kuvia ihmiset lähettivät Ylen #Sotamuistoesine-joukkoistukseen.
Kuvia lähetettiin kymmeniä sosiaalisen median ja sähköpostin välityksellä, mutta kävipä muutama toimituksessakin asti esittelemässä muistoesineensä. Kuvien joukossa on puhdetöitä, venäläisten sotavankien askartelemia lahjoja, maalauksia, sotilaiden tarvikkeita ja jopa aseita.
Puolustusvoimien Sotamuseon johtajan Harri Huuskon mukaan ihmiset lähettävät paljon esineitä myös museolle. Sota-ajan historia kiinnostaa hänen mukaansa aiempaa enemmän. Se näkyy muun muassa sotamuseon kävijämäärissä. Kävijöitä on ollut tämän vuoden aikana 75 000, mikä on 10 000 enemmän kuin viime vuonna.
Neuvostoliittolaisia ja sotavankien esineitä
Ruplia ja servonetsia kuvan lähettäjän tädin jäämistöstä.
Kuvan lähettäjän kertoman mukaan tämä mustepullo- ja kynäteline on venäläisen sotavangin tekemä. Vanki antoi sen kuvan lähettäjän äidin isälle, joka oli työnjohtajana samassa maatalossa sotavangin kanssa. Lähettäjän mukaan tekijä on todennäköisesti ollut taidepuuseppä. Tutkija Olli Kleemolan mukaan olkikoristelumenetelmällä tehty kuviointi on tyypillinen venäläisten sotavankien puutöissä. Kleemolan mukaan suomalaiset yrittivät saada sotavankeja opettamaan koristelutekniikan, mutta vangit kieltäytyivät, koska pelkäsivät menettävänsä siinä mahdollisuuden tienata tupakkaa ja ruokaa. Vastaavalla koristelutekniikalla tehtyjä esineitä ovat tehneet siis vain venäläiset sotavangit. Kuva: Seppo Jyrkinen
Venäläisen sotavangin valmistama tuohinen eväspullon suojus. Esine on peräisin kuvan lähettäjän äidiltä Leppävirralta. Sodan aikana oli pulaa työvoimasta ja venäläisiä sotavankeja annettiin toisinaan tilapaisesti lainaan myös taloihin. Leppävirran Hartikansalolla toimi vankien työleiri, josta tuohisuojuksen tehnyt vanki tuli Tarja Koskisen äidin taloon. Tällaiset kotivangit olivat luottovankeja eikä heitä juuri vartioiduttu. Karkaamista pidettiin epätodennäköisenä, koska vangit pelkäsivät teloitusta, jos palaisivat omiensa pariin. "Äitini kertoi vankien asuneen talon saunassa ja näperrelleen siellä puhdetöinään tuohiesineitä. Mielikuvat äidilläni olivat heistä hyvin positiivisia", kertoo kuvan lähettänyt Tarja Koskinen. Kuva: Tarja Koskinen
Nämä sotamuistoesineet ovat kuvan lähettäjän mukaan peräisin Ontajärveltä. Tähtikokardi on tuotu rintamalta. "Sen antoi äidilleni Inkeri Ihalaiselle, Pentti Utriainen Lieksa Kylänlahdesta", kertoo Esko Ahtinen. Kuva: Esko Ahtinen
Lauluvihot ja kirjat
Rukajärven rapsodia –lauluvihkonen kuvaa pioneerijoukon etenemistä Lieksan suunnasta Osmajärven, Kolvasjärven, Repolan, Omelian ja Ontrosenvaaran kautta Rukajärvelle. Tarina on kerrottu tuttujen laulujen säveliin riimiteltynä. Lähettäjä kertoo lähettäneensä yhden kappaleen vihkoja myös Sotamuseolle 80-luvulla. Kuva: Hannu Asikainen
Reino Hirvisepän kokoamia Rautainen Annos kenttä- ja korsulauluvihkosia vuodelta 1941. Korven Kaikuja –vihkosessa on joukko- ja yksinlauluja korpisotureille vuodelta 1942. Kuva: Hannu Asikainen
Propaganda-aseveljien Laulu-Veikko vihkosia, joissa on kaksiäänisiä lauluja asemiehiä varten vuodelta 1941. Kuva: Hannu Asikainen
Taideteokset
Kuvan ottaneen Hannu Asikaisen mukaan vesivärityön on tehnyt tuntematon taiteilija ja se kuvaa Itä-Karjalan Sarovaaran kylää vuonna 1943. Taulussa on merkintä S.V. Kuva: Hannu Asikainen
Kuvassa olevan taulun on maalannut venäläinen sotavanki. "Elokuussa edesmenneen äitini setä oli ollut vankileirillä vartijana. Hän oli kiltti mies ja yksi vanki oli maalannut taulun hänelle lahjaksi", kertoo kuvan lähettänyt Silja Hiljanen. Kuva: Seija Hiljanen
Sotilaiden tarvikkeita
Radioiden Äiti "Raili" sarjanro 102 ja akku nro 55 Valmistettu Turussa ASA:n tehtaalla vuonna 1941. Kuva: Ismo Nurmi
Entisen sotapoliisin kulkulupa, joka oikeutti kulkemaan Äänisniemen alueella.
Puhdetyöt
Valtaosa suomalaiskotien muistoesineistä on erilaisia puhdetöitä. Turun yliopiston tutkijan Olli Kleemolan mukaan puhdetöiden tekeminen auttoi sotilaita keskittymään hetkeen ja kestämään sodan kauhut.
– Voin kuvitella, että se on ollut hyvinkin terapeuttista taistelun kauhujen jälkeen kaivaa jostain puukontupen aihio ja ryhtyä sitä värkkäämään.
Puhdetyöt olivat myös liiketoimintaa: 1943 perustettiin Puolustusvoimien puhdetyöesineiden myyntikeskus. Kleemolan mukaan millään toisella maailmansodan rintamalla ei ole ollut yhtä laajaa puhdetyötoimintaa kuin Suomessa.
– Kotirintamalla saattoi joku esittää tilauksen, että haluaisin pirttikaluston tai kattokruunun, Olli Kleemola kertoo.
Eräässäkin joukko-osastossa valmistettiin yksi kirveenvarsi mieheen. Ne myytiin Saksaan. Kaupoista saaduilla rahoilla ostettiin rykmenttiin oma elokuvakone.
Kleemolan mukaan puhdetöiden tarinat ovat katoamassa. Hän kehottaakin veteraanien omaisia kirjoittamaan ylös tai nauhoittamaan tarinoita ennen kuin on liian myöhäistä.
– Kun tekijä poistuu keskuudestamme, tarinat ovat kadonneet. Yksittäisinä esineinä puhdetyöt ovat mykkiä.
Kuvan lähettäjän isoisän sota-aikana tekemä sormus on hiottu mutterista. Kuva: Merja Julin
Alumiinisormus on vuodelta 1942. Kuvan lähettäjä arvelee sormuksen olevan rintamalla olleen enonsa peruja. Se löytyi vuonna 1994 kuvan lähettäjän tädin pöytälaatikosta.
Kuvassa on sen lähettäjä isän puhdetyönä tekemä kattokruunu. Se oli sähköistetty jo sota-aikana. "Isäni katosi sotareissulla, eikä hänestä ole tänä päivänä tietoa. Todennäköisesti hän joutui vangiksi ja jäi sille reissulle. Sotakaverit olivat lomalla käydessään toimittaneet tämän kattokruunun kotiimme. Uudistin sähköistyksen ja kruunu valaisee nykyisen kotimme takkahuonetta", kertoo kuvan lähettänyt Timo Yli-Nokari. Kuva: Timo Yli-Nokari.
Tämä kaappikello pönöttää kunniapaikalla kuvan lähettäjän olohuoneen nurkassa. Se on lähettäjän äidinisän Villingissä vuonna 1943 puhdetöinä tekemä. Kellokoneistona on vanha herätyskellon koneisto, joka kuitenkin on liian heikko liikuttamaan raskaita taottuja viisareita. Kello on iät ja ajat näyttänyt viis yli kymmenen. Myös kellon piirustukset ovat tallella ja niissä on leima "Kotilieden kuvaosaston yksinoikeus".
Kello on kiertänyt Helsingin ja Tampereen kautta Raumalle. Se on nyt jo kolmannen sukupolven olohuoneessa. "Hieman vuosikymmenien merkkejä siitä jo löytyy, kuten lapsuuden kodissa vaikuttaneen kissan kynnenjäljet jalustan kaapin ovessa. Kaappikellossa asuu myös tonttu, joka aina ensimmäisenä adventtina tulee näkyviin heilurikaapin ikkunan taakse. Sieltä se tarkkailee joulunalusajan kiltteysindeksiä", kertoo kuvan lähettäjä Atso Tulosmaa. Kuva: Atso Tulosmaa
Kuvan lähettäjän isä palveli vuonna 1942 Äänislinnassa, missä sorvasi morttelin messingistä omalle äidilleen. Morttelin kyljessä on teksti: "Äidille muistoksi jouluna 1942 Äänislinnasta". Morttelin korkeus on 10 senttimetriä ja survimen 15 senttimetriä. Yhteinen paino on 1180 grammaa. Kuva: Liisa Hulkkonen
Sekä puukko että tuppi ovat kuvan lähettäjän isän käsialaa. Hän teki ne asemasotavaiheessa Laatokan Karjalassa puhdetyönä. Tupen ja kahvan alumiini on peräisin alasammutusta neuvostoliittolaisesta hävittäjälentoneesta. Kahvan läpinäkyvät osat ovat saman lentokoneen ikkunalasia. Terä on tuhotun panssarivaunun jousta ja kahva karjalaista visakoivua. Koristeena tupessa komeilevat Karjalan neito ja Karjalan vaakuna. Kahvan päähän on kaiverrettu tekijän nimikirjaimet. Kuva: Toivo Tuomi
Puisen mustekyän varteen on koverrettu vuosiluku 1919, mutta lähettäjä arvelee kynän olevan jo sisällissodan aikaan tehty. Tutkija Olli Kleemolan mukaan vastaavanlaisia kynänvarsia tehtiin etenkin vankileireillä. Niitä yritettiin vaihtaa leipään ja muuhun ruokaan, mutta niitä tehtiin myös muistoiksi kotiin. Kuva: Hannele Norja
Turun yliopiston poliittisen historian tutkijalla Olli Kleemolalla on kokoelmassaan noin 700 jatkosodan aikaista puhdetyötä sekä 15 000 sotavalokuvaa. Suurin osa esineistä on säilössä Jyväskylässä, mutta kotonaan Kleemola pitää noin sataa esinettä. Kuva: Olli Kleemola
Puhdetyö on vuodelta 1943. "Äitini sai sen aikanaan poikakaveriltaan Ristolta. Risto jäi, mutta lahja on säilynyt", kertoo kuvan lähettänyt Sinikka Suominen Porista. Kannen sisäpuolelle on kaiverrettu Uhtuansuunta 1943. Kuva: Sinikka Suominen
Kuvan lähettäjän isä teki rasian puhdetöinä. Kannen pohjasta löytyy ajankohta ja paikka: Rukajärvi 1. lokakuuta 1943. Kuva: Seppo Tikkanen
Kuvan lähettäjän isä taisteli vuosina 1939-1944. "Isä oli taitava käsistään. Hän teki puusta kaksi Suomen leijonaa; toisen sai oma äitini ja toisen nuori morsian. Se oli aarre äidille. Pidettiin piirongin päällä", kertoo kuvan lähettänyt Tuula Levonen, joka sai leijonan perinnöksi äidiltään. Kuva: Tuula Levonen
Muistoja Syväriltä vuodelta 1943. Kuva: Mauri Pöyhölä, Virrat
