Rendel kertoo hyvästä isästä ja aviomiehestä Rämöstä. Suuret talousongelmat ajavat miehen suuriin ongelmiin. Rämö ajautuu tilanteeseen, josta ei ole paluuta. Syntyy Rendel ja naamiomies lähtee synkälle kostoretkelle.
Pääosia elokuvassa esittävät Kris Gummerus ja Rami Rusinen. Rendelissä näyttelevät myös konkarit Matti Onnismaa ja Aake Kalliala sekä Salkkari-tähti Anu Palevaara ja Miss Viro Kristina Karjalainen.
Elokuvan ohjaaja Jesse Haaja on valittu vuoden positiivisimmaksi mikkeliläiseksi sekä vuoden nuoreksi yrittäjäksi. Haajan mainostoimisto Haaja & Arwo Design Oy on yksi kolmesta Rendeliä tekevästä yhtiöistä. Jyväskyläisen Timo Puustisen Frozen Flame Pictures toimii päätuottajana. Puustisen yhtiökumppanin Miika J. Norvannon Black Lions Pictures huolehtii levityksestä.
Kaikki alkoi matematiikan oppitunneilta
Rendelin juuret löytyvät peruskoulun matematiikan tunneilta Varkaudesta. 13-vuotias Jesse Haaja piirsi vihkoonsa ensimmäisen version naamioidusta kostajasta. Jessen unelma oli päästä sarjakuvapiirtäjäksi Marvel Comicsille tai DC Comicsille. Haavetta toteuttaakseen Jesse lähti opiskelemaan sarjakuvapiirtäjäksi Varkauden käsi- ja taideteollisessa oppilaitoksessa. Mainostoimiston työtarjous kuitenkin katkaisi opinnot ja Rendel unohtui 16 vuodeksi.
Ei ole tavanomaista tuottaa elokuvaa kumppanirahoituksella.
Jesse Haaja
Puolitoista vuotta sitten kesken syntymäpäiväjuhlien Rendel putkahti Haajan mieleen - syynä muun muassa onnistunut lyhytelokuvan ohjaus.
– Tiesin, että pystyn tekemään vakuuttavan konseptin. Epäilijöitä on ollut, mutta kolmatta viikkoa kuvauksia tässä mennään. Ei ole tavanomaista tuottaa elokuvaa kumppanirahoituksella, miettii Haaja.
Rendelin esikuvaksi Haaja nostaa Frank Millerin piirtämän Batmanin. Myös Christopher Nolanin luoma Batman trilogia saa tunnustusta. Nolanilta Haaja oppi, että supersankarit voivat olla myös todenmukaisia realistisessa ympäristössä.
Haaveena leffa kungfu –tähden kanssa
Tuottaja Timo Puustinen unelmoi 13-vuotiaana tekevänsä maailman siisteimmän toimintaelokuvan, jossa olisi kunfgfu –tähti Jackie Chan pääosassa. 2000-luvun alussa Puustinen pääsi elokuvanteon sisäpiiriin Markus Selinin Matti- ja Vares –leffojen tuotannoissa.
Unelmat ja realismi ovat kyllä kohdanneet.
Timo Puustinen
– Silloin näin elokuvapisneksen raadollisuuden varsinkin Suomessa. Unelmat ja realismi ovat kyllä kohdanneet, tunnustaa Puustinen.
Elokuvan tekemisen oppikouluna Puustisella olivat amatöörivoimin tuotetut Aika tappaa ja Sanansaattaja –elokuvat. Ne muuttivat suhtautumista alaan.
– Ei ollut tietotaitoa mihin elokuvassa kannattaa panostaa. Opin, että käsikirjoitus on leffan selkäranka ja ilman sitä ei tapahdu mitään. Ja ilman tärkeitä avainhenkilöitä hommat eivät toimi. Nämä kun tajusi, niin nyt on ollut äärimäisen helppoa lähteä tekemään töitä Rendelin parissa, kertoo Puustinen.
Viisi tekijää takaa laadun
Puustisen mukaan viisi päätekijää määrittelee elokuvan laadun eli miltä se näyttää, kuulostaa ja maistuu.
– Ohjaaja, käsikirjoittaja, lavastaja, äänimaailma musiikkeineen, timanttinen tuotanto-päällikkö & apulaisohjaaja kaksikko tai kolmikko eli tuotannollinen ydin, joka ei tunne sääliä, listaa Puustinen.
Rendeliin Puustinen törmäsi nähtyään tämän vuoden alussa elokuvan konseptikuvia, julisteita ja brändäystä.
Cannesissa rakkaus sitten syttyi.
Timo Puustinen
– Se oli huikeaa ja ajattelin, että ei tämä voi olla Suomesta. Sitten näin ensimmäisiä tiisereitä ja demopätkiä ja niissä olikin paljon parannettavaa. Jesse Haaja otti sitten yhteyttä alkuvuodesta yhteistyön merkeissä. Ja itse asiassa Cannesissa rakkaus sitten syttyi, päätimme ruveta yhteistyöhön ja teimme sopimuksen, nauraa Puustinen.
– Cannesissa naamiosankari Rendel käveli rantabulevardilla ja satoja ihmisiä tuli ottamaan selfietä. Esittelyssä tukkurit ja myyntiagentit ja festariporukat eri puolilta maailmaa olivat innoissaan konseptista. Elokuvaa on jo paljon ennakkovarattu ja en malta odottaa mitä tapahtuu toukokuussa Cannesissa, kun saadaan näyttää valmista kuvaa elokuvasta, myhäilee Puustinen.
Kaikki uusiksi Cannesin jälkeen
Ennen ensi kevään Cannesia elokuvaa markkinoidaan Berliinin filmifestivaaleilla helmikuussa. Kesällä on tarkoitus valloittaa myös Comic Con –tapahtuma San Diegossa.
– Cannesissa hypättiin puolivalmiiseen pöytään. Tosin liinat vedettiin kyllä nopeasti kiinni ja aloitimme nollasta. Saimme kaikki viisi tärkeää tekijää mukaan, ihan huippuammattilaisia. Kolme viikkoa on kuvattu ja meillä on noin puolet elokuvasta kuvattu. Ensimmäisen päivän jälkeen kaikki sanoivat yhteen ääneen, että parasta kuvaa mitä he ovat ikinä tehneet. Kyseessä on 80-henkinen ryhmä, josta suurin osa on ammattilaisia, iloitsee Puustinen.
Frozen Flame Pictures –yhtiön ja Timo Puustisen päätehtävä on pitää elokuvan tuotanto kasassa ja kerätä puuttuvaa rahoitusta. Kaiken kaikkiaan elokuvan budjetti nousee 1,4 miljoonaan euroon. Projektissa on rahoittajina mukana jo 120 yritystä ja kymmeniä yksityishenkilöitä. Rendelin Facebook -ryhmässä on noin 60.000 tykkääjää ja heistä valtaosa ulkomailta. Parhaimmillaan Rendelin julkaisut tavoittavat 1,2 miljoonaa ihmistä.
Pekka Lehtosaari käsikirjoittamaan
Elokuvan sisältöön Puustinen on vaikuttanut yhdessä yhtiökumppaninsa Miika Norvannon kanssa kirjoittamalla elokuvan käsikirjoituksen kokonaan uusiksi heinäkuussa. Urakan jälkeen Timo ja Miika pyysivät ääniohjauksista ja käsikirjoituksista tunnetun Pekka Lehtosaaren mukaan projektiin.
– Pekka ihastui tarinaan supersankarielokuvien fanittajana. Lauantaina laitoin sähköpostia hänelle ja maanantaiaamuna oli jo 20 sivua käsikirjoitusta valmiina.
Emme halua tinkiä mistään.
Timo Puustinen
Pekka Lehtosaari on aikaisemmin tuottanut muun muassa Disneyn piirrettyjen elokuvien suomalaisversioita ja käsikirjoittanut Pahat Pojat, Vares, Röllin sydän ja Syvälle salattu –elokuvat.
Rendeliä on kuvattu kolme viikkoa Sotkamossa, Kajaanissa, Varkaudessa ja Mikkelissä. Seuraavaksi matkataan takaisin Kainuuseen. Ensi kevääksi on kalenteroitu elokuvan kalleimman kohtauksen kuvaaminen.
– Kuvaamme yksityisellä rahalla ja jatkamme vielä rahoituksen keruuta, koska emme halua tinkiä mistään. Halutaan elokuvasta täydellinen ja valmistellaan pitkään tuo kevään kuvaus, perustelee Timo Puustinen.
Supersankarielokuva Rendel saa näillä näkymin ensi-iltansa 2016 lopussa.