Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 7 vuotta vanha

Bitcoinien arvo voi vaihdella rajusti päivän aikana – veroja sillä ei voi maksaa

Bitcoin saattaa olla monelle vielä tuntematon. Kiinnostus virtuaalivaluuttaa kohtaan on kuitenkin kasvussa, myös keskuspankit tutkivat tekniikan hyödyntämistä. Suuret arvon vaihtelut ovat bitcoinille tyypillisiä.

Bitcoin-esite
Kuva: Marianne Mattila / Yle
Miia Roivainen
Avaa Yle-sovelluksessa

Bitcoin ei ole Suomessa vielä kovin suosittu vaihdannan väline. Yksi bitcoin-lompakko koostuu pitkästä digitaalisesta numerosarjasta ja sitä voidaan käyttää verkossa ja mobiilisti rahan tavoin, vaikka lompakot ovat juridisesti vain sopimusoikeudellisia.

Riskejä sen käyttöön kuitenkin liittyy. Jo pelkästään suuren arvonvaihtelun takia siihen ei kannata suhtautua sijoituskohteena vaan vain maksuvälineenä.

– Ne perustuvat vertaisverkkoon. Jokainen bitcoin-lompakon haltija on mukana verkossa. Rahalla täytyy olla liikkeellelaskija, mutta bitcoinilla ei ole valuuttojen tapaan yhtä liikkeellelaskijaa. Se on kuitenkin väärentämätön, eikä siinä rahaa pysty kopioimaan, Suomen Pankin Rahahuolto-osaston johtava neuvonantaja Kari Takala kertoo.

Bitcoin on ensimmäinen laajempaan käyttöön levinnyt digiraha. Bitcoin perustettiin pankkijärjestelmästä riippumattomaksi digivaluutaksi vuonna 2009. Yhtäläisyyksiä käteisen kanssa kuitenkin on.

– Jos bitcoinia vertaa käteiseen, niin keskuspankit tilaavat käteistä paperitehtailta ja setelipanoista, joihin laitetaan sovittuja aitoustekijöitä, jotka varmistavat käteisen väärentämättömyyden. Samalla tavalla toimii bitcoin vertaisverkon ja kryptografisen maksunvarmistuksen avulla. Liikkeellelaskija ja käyttäjät eivät tietenkään halua, että rahaa väärennettäisiin laittomasti. Täytyy tietää kuinka paljon rahaa on liikkeellä, jotta sen arvoon voi luottaa.

Keskuspankit tutkivat tekniikan hyväksikäyttöä

Bitcoin on kohtuullisen laajasti pienessä piirissä käytetty maksuväline, ja se on melkein täydellisen anonyymi, koska uusia lompakoita on helppo muodostaa, kertoo Takala.

Jos ostat tuotteet tietyllä bitcoin-hinnalla, niin lopullinen maksu virallisessa valuutassa voi syödä liikaa kauppiaan tuotosta.

Kari Takala

– Tällainen hajautetusti varmistettu ja luotettava digiraha pystytään muodostamaan ja se on osoittautunut myös toimivaksi. Kiinnostus bitcoiniin ja digirahaan on ollut kasvussa. Keskuspankit tutkivat lohkoketjutekniikan, jota bitcoinit käyttävät, hyväksikäyttöä. Keskuspankeilla ei ole syytä pitää bitcoin-varantoja, koska ne huolehtivat vain virallisten valuuttojen vaihdettavuudesta, Takala lisää.

Riippumattomuus on yksi bitcoinin periaatteista. Takala pohtiikin, tarvitseeko sen olla niin, sillä Suomen Pankin kuluttajakyselyissä vain pari prosenttia edes mainitsee anonyymiuden tärkeänä ominaisuutena.

– Yhtä hyvin se voisi olla joku keskuspankki joka laskisi liikkeelle digivaluutan maksuihin sähköisessä muodossa. Ei tarvittaisi ylimääräistä valuuttakurssia. Bitcoinia ostetaan virallisilla valuutoilla, ja sitten taas bitcoineja myymällä saadaan virallista valuuttaa.

Bitcoin automaatti.
Bitcoin-automaatti singaporelaisessa kauppakeskuksessa. Kuva: How Hwee Young / EPA

Koska bitcoin ei ole virallinen valuutta, sillä ei voida maksaa esimerkiksi veroja ja sakkoja. Virallisia valuuttoja ovat vain valtioiden liikkeelle laskemat rahat. Bitcoinien tapauksessa valtio voi kieltää käytön.

– Jotkut yritykset ottavat bitcoineja vastaan kasvattaakseen liikevaihtoa. Niidenkin on jossain vaiheessa muutettava bitcoinit virallisiksi valuutoiksi ja maksettava verot niillä. Thaimaa on kieltänyt bitcoinit, ja niillä maksaminen on laitonta. Kiinassa pankkien välisessä maksuliikenteessä niiden käyttö on myös kiellettyä, Kari Takala kertoo.

Arvo voi vaihdella rajusti

Digirahassa on riskinsä. Suomen Pankin johtavan neuvonantajan mukaan sen arvo saattaa vaihdella päivänkin sisällä merkittävästi, koska bitcoinin arvo määräytyy kysynnän ja tarjonnan mukaan.

Bitcoinit ovat tarkoitettu ensisijaisesti maksujen välittämiseen, siinä ne ovat kohtuullisen nopeita.

Kari Takala

– Siihen liittyy tämä ongelma, että jopa päivän sisällä arvon vaihtelut voivat olla kohtuullisen suuria, jopa 15 prosenttiakin. Turbulenssikautena vaihtelua voi olla tuplaten. Tämä heikentää niiden käytettävyyttä normaaleissa maksutoimituksissa. Jos ostat tuotteet tietyllä bitcoin-hinnalla, niin lopullinen maksu virallisessa valuutassa voi syödä liikaa kauppiaan tuotosta.

– Samaa ongelmaa ei tietenkään ole virallisessa valuutassa, sillä meillä on se tietty nimellishinta tuotteille, jonka kauppias on määrittänyt. Sillä siisti. Sinulta velotetaan täsmälleen se sama arvo, eikä se heilu, Kari Takala jatkaa.

Syitä käyttöön on monia

Bitcoinien käyttö on vielä marginaalista, maksuja bitcoineilla suoritetaan maailmanlaajuisesti tällä hetkellä noin 140 000 päivässä. Kari Takalan mukaan bitcoinien käyttöön voi olla muutamia motiiveja.

– Bitcoinit ovat tarkoitettu ensisijaisesti maksujen välittämiseen, siinä ne ovat kohtuullisen nopeita. Lisäksi rahansiirrot ulkomaille, esimerkiksi maahan, jossa pankkijärjestelmät ovat kehittymättömiä, onnistuvat bitcoinien avulla kätevämmin ja halvemmin.

– Verkkokaupoissa kauppiaan täytyy olla myös varma siitä, että maksu saadaan. Bitcoineilla maksaminen tulee varmasti perille ja maksu on peruuttamaton.

Yhtä hyvin se voisi olla joku keskuspankki joka laskisi liikkeelle digivaluutan maksuihin sähköisessä muodossa.

Kari Takala

Myös negatiivissävytteisiä syitä löytyy.

– Viranomaismielessä maksuista voi tulla hitusen ongelmia. Käyttö on anonyymimpää kuin normaaleissa tilisiirroissa. Anonyymi maksaminen voi tehdä digirahasta harmaan talouden ja rikollisen toiminnan apuvälineen. Niin on käynytkin ja kyllä bitcoineja on käytetty maksuvälineenä ase- ja huumekaupassa.

Verotuksen kannalta digiraha on vielä vaikea asia. Virtuaalivaluutan arvonnousu on kokonaan veronalaista pääomatuloa, kulut tai tappiot eivät sen sijaan ole vähennyskelpoisia.

Elinkeinoverotuksessa digirahan arvo muunnetaan Suomen rahaksi kunkin arvopäivän kurssiin. Virtuaalivaluutan myynnistä saatu voitto on kuitenkin veronalaista elinkeinotuloa, ja myynnistä aiheutuva tappio vähennyskelpoista menoa. Sen sijaan bitcoinien välityskaupasta syntyneet välityspalkkiot eivät ole arvonlisäverotuksessa verotettavia, koska ne tulkitaan siinä maksuvälineiksi.

Suosittelemme