Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 8 vuotta vanha

Suomalainen maksaa edelleen pikkuostokset käteisellä – Älymaksaminen vasta tuloillaan

Käteisen käyttö kassoilla hupenee, sillä muovista korttia käytetään entistä enemmän. Maksusiru on siirtymässä älypuhelimiin, mutta setelit säilyvät silti vielä pitkään.

Ruokaostoksia kaupan kassalla.
Kuva: Yle
Juha Hintsala
Avaa Yle-sovelluksessa

Suomi ja muut Pohjoismaat ovat sähköisen maksamisen edelläkävijöitä Euroopassa. Viime vuosina käteisen rahan käyttö on Suomessa vähentynyt ja korttimaksujen määrä kasvanut.

Uudet innovaatiot hakevat vielä paikkaansa, mutta niistä huolimatta maksukortti on ylivoimaisesti suosituin maksutapa päivittäistavarakaupassa. Vaikka käteisen rahan käyttö on vähentynyt, sillä on edelleen oma vankkumaton kannattajakuntansa.

Pienet ostokset maksetaan mieluummin käteisellä ja kalliimmat kortilla.

Matti Räisänen

– Ostosten arvosta,pyöreästi 30 prosenttia maksetaan käteisellä ja 70 prosenttia maksukortilla. Jos ostoja mitataan kappalemäärissä, niin käteismaksuja kaikista maksutapahtumista on lähes puolet. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että pienet ostokset maksetaan mieluummin käteisellä ja kalliimmat kortilla, arvioi Kaupan Liitto ry:n maksuväline- ja turvallisuusasioista vastaava asiamies Matti Räisänen.

Käteisen rahan säilymisestä maksuvälineenä Räisänen toteaa, että se tulee säilymään pitkään, sillä olemme osa euroaluetta ja eurooppalaisella maksualueella monessa maassa käteisostojen osuus on edelleen jopa 70–80 prosentin luokkaa.

Uuden tekniikan tuomat mahdollisuudet

Uuden tekniikan tuomista mahdollisuuksista Räisänen toteaa perinteisen korttimaksamisen säilyttävän edelleen selkeästi asemansa, mutta seuraavan trendin myötä maksukortin siru siirtyy älypuhelimeen. Kyseessä on perinteinen korttiostos, mutta maksaminen tapahtuu omassa älypuhelimessa olevan maksukorttisirun välityksellä.

Perinteisiä kukkaroita ja pörssejä ei näy kaupan kassoilla entiseen tapaan.

Ilari Pönkkö

Mielenkiintoisin tulevaisuuden sovellus olisi Räisäsen mielestä suoraan tilisiirtona tapahtuva maksu – jos joku vain päättäisi keksiä sellaisen.

– Maksaessasi ostokset kännykällä rahat välittyisivät suoraan kauppiaan tilille. Siinä ei olisi luottoyhtiöitä välissä, vaan jokin yhteinen luotettava järjestelmä siirtäisi maksut suoraan oikeaan osoitteeseen, Matti Räisänen visioi tulevaisuutta.

Kukkarot kadonneet kaupan kassoilta

K-Citymarket Kaakkurin tavaratalojohtaja Ilari Pönkkö vahvistaa, että käteisen rahan käyttö vähenee, eikä vaihtorahojen varaamisen suhteen ole enää entisenlaista tarvetta.

– Perinteisiä kukkaroita ja pörssejä ei näy kaupan kassoilla entiseen tapaan. Käteisen rahan sijaan ostokset maksetaan maksukorteilla tai älypuhelimella. Uusin trendi kaupan alalla ovat pikakassat, joissa ei ole välttämättä laisinkaan kassanhoitajaa, vaan asiakas kirjaa ostokset itse maksujärjestelmään ja maksaa ostokset kortilla tai älypuhelimella, kertoo Pönkkö.

Suosittelemme